Pallo ei pompi Loiskeelle

Joukkueurheilu on usein henkimaailman hommia. Kun jollain joukkueella alkaa homma sujua, tulee voittoja joskus heikommillakin otteilla ja usein onnikin on myötäinen. Kun taas homma ei toimi, tuntuu kuin onnetarkin aina vaan pyllistelisi häviökierteiselle sakille. Sääksjärven Loiskeen jalkapallomiehistö kahlaa juuri nyt hankalaa hetkeä kolmosdivarissa, kun se hyvästä yrityksestä ja kohtuullisen pirteistä peliotteista huolimatta ei saa palkintoa eli pisteitä.
Loiskeelle kuudennen perättäisen tappion tuotti tamperelaisseura TPT lukemin 2 – 1. Karvasta oli, että ratkaisuosuma Sääksjärvellä pelatussa ottelussa syntyi 87. minuutilla kulmapotkusta Eemil Lammisen viimeistelemänä.
– Maku suussa on hapan. Me pelaamme ihan hyvin, kunnes viimeisellä parikymmenmetrisellä törmäämme ikään kuin näkymättömään muuriin. Onnistumisia hyökkäyspäässä ei nyt saada millään aikaiseksi, harmitteli valmentaja Jani Kangasmaa.
Matias Keskitalo tasoitti TPT:n johdon toidella puoliskolla, sen jälkeen Loiske sai hyviä paikkoja useampaankin maaliin, mutta verkon perille ei nahkakuula suostunut menemään. TPT:n voittomaali tuli pienen nukahduksen seurauksena.
– Me maksamme kallista hintaa suht’ pienistäkin virheistä, tuskitteli Kangasmaa.
Ulospääsykeino tappioiden kurimuksesta on perinteinen; hyvä harjoittelu.
– Nyt kuluvalla viikolla harjoitellaan terävästi, pidetään porukan pelihuumori yllä ja perjantaina kaadamme PJK:n Pirkkalassa, suunnitteli Kangasmaa.
Loiskeen ero putoamisviivalle on edelleen turvallinen kuusi pistettä, otteluita on jäljellä kaikilla joukkueilla neljä.
Nelosdivarissa LeKi-futis koki myös loppuhetkien takaiskun, jolla Valkeakosken Koskenpojat veivät pisteet Hakkarista osumin 3 – 2.
Vitosessa Vesilahden Visa on alkanut raivokkaan taistelun sarjapaikastaan. FC Melody löylytettiin kotiareenalla peräti lukemin 9 – 1, Niko Björksten oli ylikapellimestarina neljällä maalillaan. Visalla on eroa putoamisviivalle enää yksi piste ja pelejä on jäljellä vielä neljä kappaletta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?