Kodit turvataan perinteisesti ja digitaalisesti

Ajantasaiset lukot auttavat, jos avaimia on karkuteillä

Kodin turvaaminen nousee pinnalle aina, kun murroista tai ovilla kiertävistä epämääräisistä kaupustelijoista saa lukea lehdistä. Myös paikkakuntien omissa Facebook-ryhmissä alueella pyörivistä kulkijoista ilmoitellaan muille hanakasti.

Minna Katajisto LukkoLukeilta kertoo, että esimerkiksi Tampereen Tasanteella tapahtunut ryöstö on selvästi herättänyt huolta heidän asiakkaissaan. Hän toteaa, että kodin turva-asiat tulevat kuitenkin usein mieleen vasta silloin, kun jotain on jo tapahtunut.

Juuso Pakkanen esittelee digitaalista ovisilmää, joka näyttää nappia painamalla 10 sekuntia kuvaa oven toiselta puolelta. Kuva: Katariina Onnela

Yleisin kodin turvaaja on varmuuslukko. Lisäksi turvaksi asennetaan paljon ovisilmiä, murtosuojarautoja oviin ja vääntönupin suojakuppeja.

– Suojakuppi estää oven avaamisen postiluukun kautta. Useimmiten niitä asennetaan kuitenkin siksi, että koira hyppii lukkoa vasten, Juuso Pakkanen LukkoLukeilta kertoo.

Hän muistuttaa, että tavallisten lukkojen olisi hyvä olla ajan tasalla. Mitä vanhempi lukko, sitä useampi avain saattaa olla karkuteillä tai teetettynä väärissä käsissä. Lukkoihin panostamalla saa suojan kodin rahallisesti arvokkaalle tavaralle. Televisioita ja tietokoneita tärkeämpää on kuitenkin perusturvallisuuden tunne, mikä järkkyy, jos omaan kotiin tunkeudutaan.

Sähköinen lukitus on yleistynyt erityisesti vuokrataloissa, joiden asukkaat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Sähköinen lukitus on tullut mekaanisen lukituksen rinnalle myös yksityisiin koteihin. Juuso Pakkanen kertoo, että puhelimella, kulkutunnisteella, koodilla tai kaukosäätimellä avautuvien lukkojen hankinta on selvästi lisääntynyt.

Hänen mukaansa etäkäytettävällä sähkölukolla on monia hyviä puolia. Jos kulkutunniste katoaa, sen voi ottaa saman tien pois käytöstä. Lukkoon saa ohjelmoitua 24 tunnin koodin, jolla ovi avautuu. Sen voi asettaa esimerkiksi työmiehiä varten. Kännykällä etänä avattava lukko taas helpottaa mökkiläisiä. Ovenavausmatka mökkipaikkakunnalle säästyy, kun nuohoojan voi päästää sisään kotisohvalta puhelinta näpytellen. Puhelimen applikaatio myös näyttää, jos ovi on jäänyt auki.

Tulijan tihrustaminen ovisilmästä on varsinkin vanhemmalle väelle hankalaa. Silmiä säästämään ja turvallisuuden tunnetta lisäämään voi ovisilmään asentaa näytön. Suunnilleen tavallisen älypuhelimen näytön kokoisesta ruudusta näkee tulijan nappia painamalla.

LukkoLukeilta muistutetaan, että kotien turvallisuuden kanssa tekemisissä olevien yritysten henkilökunnalta vaaditaan poliisin myöntämä turvasuojaajakortti. Lisäksi Abloy vaatii omilta edustajiltaan Abloy-valtuuskortin. Sen saavat vain turvasuojaajakortin omaavat ja Abloyn modulikoulutuksen käyneet henkilöt.

– Turvasuojaajakortti on aina hyvä tarkistaa kotiin tulevalta asentajalta, Juuso Pakkanen toteaa.

Digitaalinen ovisilmä näyttää hieman puhelimen näytöltä. Kuva: Katariina Onnela

Kameravalvonta kotona

  • Yksityishenkilön suorittamaa yksityisiin tarkoituksiin tehtyä kameravalvontaa eivät koske tietosuojasäännökset, jos sitä harjoitetaan kotirauhan piirissä.
  • Kuvaamisen kanssa on syytä olla tarkkana. Jos kamerassa näkyy esimerkiksi yleinen tie tai naapurin piha, voi rikkoa henkilötietolakia ja rikoslakia.
  • Nauhoittavasta videovalvonnasta on ilmoitettava kiinteistöllä näkyvästi.
  • Taloyhtiössä tallentavan valvontakameran asentamiseen rappukäytävään tarvitaan lupa kaikilta asukkailta.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?