Kolmikko kilvoitteli puheenjohtajan pestistä

Gofore lahjoittaa Isenge Clubille 5 800 euroa digikeskuksen perustamiseen

Vesilahden yläasteen oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan paikka on monen muun koulun vastaavaa pestiä näkyvämpi ja monipuolisempi. Perjantaina 8. syyskuuta tehtävään ehdolla olevat osallistuivat paneelikeskusteluun, jossa he pääsivät esittämään omia näkemyksiään ja tavoitteitaan. Yleisönä olivat yläasteen oppilaat. Varsinainen vaali suoritettiin

Milla Pesonen (vasemmalla) kertoi lempiaineikseen kielet, matikan, kemian ja fysiikan. Hän aikoo hakea jatko-opiskelemaan Tampereelle lyseon lukioon Eurooppa-linjalle ja haaveilee suurlähettilään urasta. Michaela Jokiniemi kertoo aikovansa armeijaan. Jatko-opiskelemaan hän hakee myös Tampereen lyseon lukion Eurooppa-linjalle. Hänen lempiaineitaan koulussa ovat historia, kemia ja kielet.
Katri Välimäki pitää ruotsista ja matikasta. Hän aikoo lukioon, mutta muutoin tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä avoimet. Kysyttäessä syitä miksi kannattaa muuttaa Vesilahteen, hän kotorsi maaseudun rauhallisuutta, puhdasta luontoa ja hyvää perusopetusta. Kuva: Katariina Onnela

maanantaina 11. syyskuuta.

Kahdeksasluokkalainen Michaela Jokiniemi ja yhdeksäsluokkalaiset Milla Pesonen ja Katri Välimäki vastailivat paneelissa sivistyslautakunnan puheenjohtaja Harri Penttilän esittämiin kysymyksiin. Hän on toiminut itsekin Vesilahden oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana. Kahdenkymmenen vuoden takaisen puheenjohtajuuden tähtihetken hän muistaa edelleen hyvin. Se oli presidentti Martti Ahtisaaren vierailu koululle. Tuolloin Harri Penttilä piti tapaamisessa puheen ja oli vastaava pöytäseura ruokailuhetkessä.

Tulevallekin puheenjohtajalle on luvassa monia tärkeitä tehtäviä, kuten itsenäisyyspäiväjuhlassa pidettävä puhe ja monien ulkomaalaisten vieraiden vastaanottaminen. Syystä siis ehdokkailta kyseltiin muun muassa heidän kielitaidostaan.

– Haluan vaikuttaa asioihin ja parantaa asioita, Michaela Jokiniemi kertoi ja listasi tärkeiksi asioiksi esimerkiksi kouluruuan, koulukirjat, tapahtumat ja työilmapiirin.

– Haluan olla tekemässä oppilaiden olon mukavammaksi, totesi Milla Pesonen. Hän arvioi myös, että puheenjohtajuus olisi kokemuksena kasvattava.

– Haluan vaikuttaa koulun asioihin. Minulla on annettavaa ja puheenjohtajuudesta voi tulevaisuudessa olla hyötyä, sanoi Katri Välimäki ja lisäsi, että koulukirjat olisivat kivoja monisteiden sijaan.

Rehtori Tapani Pietilä luonnehti ehdokkaita vahvoiksi, mutta hyvin erilaisiksi persooniksi.

Maanantaina valittu uusi puheenjohtaja lähtee lähes ensitöikseen vastaanottamaan Goforen Isenge Clubille lahjoittamaa 5 800 euron summaa. Goforen rekrytointikampanja keräsi kolmeen eri hyväntekeväisyyskohteeseen rahaa 500 euroa per rekrytoitu työntekijä. Yhteensä pottiin kertyi 25 500 euroa. Isenge Clubin lisäksi lahjoituksia tehtiin Sylva ry:lle ja Suomen Luonnonsuojeluliitolle.

Lahjoituksella perustetaan Isengeen, yläasteen oppilaskunnan perustamaan Vesilahti Community Schooliin digikeskus tietokoneineen ja yhteyksineen.

Milla Pesonen, Michaela Jokiniemi ja Katri Välimäki pyrkivät Vesilahden yläasteen oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Harri Penttilä juonsi vaalipaneelin, jossa yläasteen oppilaat pääsivät kuulemaan ehdokkaiden mielipiteitä ja tutustumaan heihin. Kuva: Katariina Onnela

Kaksikymmentä vuotta sitten puheenjohtajana toiminut Harri Penttilä sai kaudestaan potkua luottamustehtäviin ja hän toimii nykyisin muun muassa sivistyslautakunnan puheenjohtajana. Kuva: Katariina Onnela

 

 

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>