LeKi-lentikselle lennokas startti kauteen

LeKin parhaana palkittu Simo Puttonen (keskellä) nosti koko pelin vakuuttavasti. Kisan kausi jatkuu vieraissa Kuortanetta vastaan. Kuva: Antti Raunio

Lempäälän Kisan uudistunut lentopallomiehistö nappasi maistuvan avausvoiton ykkössarjassa, kun nuorten pelaajien joukkue Nurmon Jymy kaatui suoraan erin 3 – 0 (25-11, 25-14, 29-27). Pikkupisteet kertovat, että kaksi erää oli Kisan näytöstä, kolmannessa sen sijaan mentiin tasatahdilla. Lempääläisten kiistaton ykköshahmo oli 27-vuotias yleispelaaja Simo Puttonen.
– Pääsimme heti niin sanotusti pelin päälle, kun nuori vastustaja oli alussa jäässä. Kolmannessa erässä Nurmo paransi, onneksi saatiin sekin klaarattua. Oma ensiesiintyminen Kisan paidassa jännitti, mutta tästä on hyvä jatkaa kautta, turisi Puttonen ottelun jälkeen.
Puttosen lukemat kertovat onnistuneesta pelipuhteesta. Pisteitä hän takoi 14, vastaanottoprosentti oli mainio 64. Mikä hienointa, viime kaudella Mestaruusligaa Kuopion LEKA-Volleyssa pelanneesta Puttosesta Kisa on saamassa kentällä ääntä pitävän henkisen johtajan.
Uusista nimistä huomio kiinnittyi myös passari Kasimir Luostariseen, joka edustaa Rantaperkiön Iskun lainapelaajana Kisaa tämän kauden. Nuorten maajoukkueet läpikolunnut Seinäjoelta kotoisin oleva Luostarinen suorittaa varusmiespalvelustaan urheilujoukoissa Santahaminassa, joten armeija asettaa pelaamiselle omat haasteensa. Passarin ja iskijöiden yhteispeli sujui ajoittain mainiosti, esimerkiksi Sten Kruuda paukutti keskeltä täydellisen saldon 9/+9 ja myös hakkuri Anssi Vesanen sai tukun onnistumisia lyönneissään. Luostarisen tähtihetkeen peli myös päättyi, kun tasaisen kolmannen erän ratkaisu syntyi passarin syötöstä, joka kääntyi verkon kautta ässänä parkettiin.
– Kaksi erää pelasimme aika jäätävän hyvin, mutta toki työmaata vielä yhteispelin hiomisessa riittää, sen osoitti päätöserän horjuminen, maisteli Kisan pääpiiska Tapani Nyström ottelun jälkimakuja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?