Kisan lentismiehille arvopisteet Kuortaneelta

Kuva: M;arko Panu
Lempäälän Kisan lentopallon ykkössarjajoukkue on avannut kautensa mainiosti kahdella voitolla, joista tuorein kuittaantui Kuortaneelta erin 3 – 1.

Kuortaneen urheiluopiston lentopallosali on tunnetusti vastustajille paha paikka, kuten se on vuosien varrella ollut Lempäälän Kisallekin. Siksipä joukkue oli ääri-iloinen saalistaessaan ykkössarjassa 3 – 1-vierasvoiton Etelä-Pohjanmaalta. Kaksi erää oli täyttä Kisan näytöstä, kaksi erää oli tasaisia, joista Kuortane voittikin toisen.
Kisa joutui flunssa-aallon kouriin ennen ottelua, poissa oli puolenkymmentä pelaajaa. Onneksi isossa ja kokeneessa rosterissa löytyy paikkaajia. Kippari Sauli Silpo pelasi poikkeuksellisesti keskimiehenä ja joukkueen nestori Jussi Niemi oli liberon tontilla, molemat kokeneet pelimiehet olivat rautaisessa vedossa. Etenkin Silpon syöttöpeli oli Kuortaneella murhaavan tehokasta.
– Silpo sai komennon keskimieheksi pelipäivän aamutreeneissä, kun yön aikana Laineen Tonille oli noussut kuume. Kapteeni näytti kaikella tapaa huimaa esimerkkiä ja johtajuutta taas kerran, kiitti valmentaja Tapani Nyström Silpon panosta.
Kisan nuorista pelaajista Arttu Linjamäki pääsi ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon ja kiitti luottamuksesta pelaten entisessä kotisalissaan kelpo pelin. Sentteri Sten Kruudan torjunta- ja iskupeli oli huipputasolla läpi koko ottelun.
Kisa jatkaa kauttaan Suomen cupin ottelulla Espoo-lentistä vastaan perjantaina 29. syyskuuta. Jos Kisa lyö Espoon, saa se vastaansa lokakuussa Hakkarissa Loimaan Hurrikaanin. Ykkössarjassa Kisan seuraava vastus on VaLePa/2:nen, joka saapuu liiga-apujen ryydittämänä Lempäälään sunnuntaina 1. lokakuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?