Siivekäs, oikukas britti

Sain ensimmäisen autoni 17-vuotiaana. Isoisä ajoi pihaan siivekkään brittiläisen autolegendan, Triumph Heraldin ja totesi: ”Tee siitä itsellesi auto.” Hän oli saanut auton velkojen vastineeksi ja ehti ajella sillä hyvän aikaa ennen kuin osui ratsiaan. Poliisin syynissä ilmeni, että autoa ei oltu katsastettu. Virkavaltaa kunnioittavalle isoisälle tämä oli kova kolaus ja hän päätti heti luopua autosta.

Jotkin autot ovat manattuja ja tämä Triump Herald oli yksi niistä. Auton saattaminen katsastuskuntoon vaati paljon työtä. Kun kaikki tuntui olevan valmista, isäni vei auton leimattavaksi katsastuskonttorille Lakalaivaan, koska minulla ei vielä korttia ollut.

Tuohon aikaan katsastusmies ajoi autolla aina myös pidemmän koeajon. Lakalaivankadulla mies kaasutti mäkeä alas ja painoi jarrut pohjaan, jolloin auto kiepsahti 180 astetta, tärähti reunakiveen kuin seinään ja keikahti tuntuvasti. Kuljettajan puolen ovi aukesi, kuskin penkki irtosi lattiasta ja katsastusmies jäi ratista roikkumaan autosta puoliksi pihalle. Naamaltaan valkoiseksi valahtanut virkamies sanoi hiljaa: ”Noita jarruja voisi vähän katsoa.”

Jarrut saatiin toimiviksi, mutta niiden katsastaminen onnistui vasta, kun auto kävi konttorilla naapurustossa vaikuttaneen konttorin vakiasiakkaan kanssa. Näin se maailma toimi ennen.

Lucas oli hyvä apostoli, mutta huono sähkömies. Aika pian kävi selväksi, että brittiauton sähköt ovat välkkyä tekoa. Piuhoja meni siellä täällä, ne vaihtoivat matkalla väriä ja olivat muutenkin vailla mitään logiikkaa. Sähköt toimivat niin, että kiihdyttäessä valot kirkastuivat ja risteyksessä himmenivät lähes näkymättömiin. Jännitteensäädin oikutteli, mutta ei se vaihtamalla parantunut.

Ulkonäön puolesta Herald oli hieno. Auto oli väriltään British Racing Green mustalla raidalla ja katolla. Kromikehyksiset pyöreät etuvalot olivat kuin mirrin silmät ja virtaviivaisen kokonaisvaikutelman viimeistelivät takaosan hienot siivet. Kojelauta oli puuta. Urheiluautomaisena yksityiskohtana mainittakoon konepelti, jonka auetessa koko etuosa lokasuojineen nousi ylös.

Triumphin suorituskyvyssä ei ollut hurraamista. Kerran kaverin kanssa ajelimme Porin suuntaan ja takapenkillä kyydissä oli myös kaksi neitoa. Murhasaaren kohdalla Heraldin nopeus nousi jyrkän alamäen ansiosta satasen korville ja auto helisi ja tärisi kuin ilmakehään saapuva avaruussukkula. Kyllä siinä kohtaa kaikkia pelotti. Vastamäkeen noustiin hädintuskin kuuttakymppiä.
Triumphilla pyörittiin Pirkanmaan lavojen parkkipaikoilla. Usein pienen siivekkään viereen pysäköi amerikan siipiauto. Hyvä meininki.

Pikkuvikojen korjaamisesta tuli arkista rutiinia. Liikkeelle lähteminen vaati melkein aina konepellin avaamista ja koneen räpläämistä.
Vuosi vierähti nopeasti ja tiedossa oli jälleen katsastus, mikä ei tuntunut innostavalta. Auto päätettiin myydä. Ostajana oli vanhojen autojen taikuri, joka tunnettiin intiaaninimellä Hiljainen Jukka. Hänen jäljiltään Herald jatkoi seikkailuja näillä tienoilla.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>