Myllyrantaan kaavaillaan ravintolalaivaa ja Lammasniemeen veneilykeskusta

Satamien kehittäminen on kiinni pääosin ajasta ja rahasta. Kunnilla on kuitenkin suunnitelmia sekä Myllyrannan että Lammasniemen varalle.

Raportti seutusatamien ja vesistöjen virkistyskäytön kehittämisestä on luokitellut Tampereen kaupunkiseudun 54 järvisatamaa laatuluokituksella palvelujen mukaan.

Lempäälässä kunnan omistamat Myllyrannan ja Vaihmalan hovin/Hiidenvuolteen -satamat määriteltiin tasolle neljä. Tason neljä satamassa on laituri, jossa venepaikkoja, 4–6 palvelua, kuten pelastusrengas, aita, jätepiste ja pysäköinti.

Myllyrannan satama on määritelty 4. tason satamaksi. Kuva: Katariina Onnela

Seurojen hallinnoimista satamista Uittoranta ja Kuusiranta ovat tason kolme satamia ja Mäyriä tason neljä satama. Kolmannen tason satamilla on vähintään 25 venepaikkaa. Niissä on 7–10 palvelua, esimerkiksi nousutikkaat, valopollarit, liikennöintiyhteydet, esteettömyys.

Vesilahdessa kunnan satamista Narvan satama on viidennen tason sataman ja Lammasniemi kolmannen. Laukon yksityinen satama on tason neljä satama. Kunnan alueella ovat myös Kuivasluotojen ja Katajasaaren luonnonsatamat, joita ei luokitella.

Raportissa todetaan, että satamia ei tarvita lisää, mutta niiden palveluja tulisi kehittää. Lempäälä on keskittynyt vahvasti kuntakeskuksen kehittämiseen ja Myllyrannan kehittäminen on menossa eteenpäin sen myötä. Kunnassa on maankäytöstä johtuen hankaluuksia uusien satamapaikkojen osoittamiselle. Nykyisten palveluiden hoitaminen tai laajentaminen on ongelmallista esimerkiksi riittävän pysäköinnin järjestämisen suhteen. Maankäytön lisäksi ongelmana ovat resurssit ja budjetti.

Myllyrantaan on kaavailtu kylkikiinnitys -vieraspaikkojen tilalle ravintolalaivaa. Raportin mukaan suunnitelma laiturin laajentamisesta on jo olemassa. Poijupaikkojen korjaamista oli harkittu, mutta asia riippuu ravintolalaivan kiinnityksestä. Ravintolaiva edellyttäisi vesi- ja viemäriliitäntää.

Vesilahdessa alueen veneliikenne on vilkasta ja satamia halutaan kehittää. Lammasniemestä on melko hyvät yhteydet palveluihin ja pyrkimys on siihen, että veneilijät pysähtyisivät käyttämään palveluita entistä enemmän. Lammasniemen kaavaa uudistetaan ja alueelle luodaan ”veneilykeskus”.

Kesällä 2018 Lammasniemeen lisätään erillinen vierasvenelaituri ja mahdollisesti biojäteastia. Sataman viereen on tulossa uimaranta, lentopallokenttä uudistetaan ja paikalle lisätään opasteet kahvilaan ja kauppoihin. Mahdollisesti Lammasniemeen tuodaan myös vuokrapolkupyöriä ja rakennetaan liikuntapaikka. Alueella sijaitseva kunnan halli puretaan pois, jolla saadaan lisää pysäköintitilaa. Kehittämistyötä haittaavat ajan puute ja budjetin niukkuus.

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?