Narvassa laulettiin vanhoja lauluja

Lähes 50 laulajaa kokoontui Vesilahdessa Ristiveräjän päiväkotiin laulamaan vanhoja koululauluja.

Narvan torillakin olisi voinut kuulla, kun Ristiveräjän päiväkodilla laulettiin SenioriGo-viikon keskiviikkona vanhoja koululauluja. Arvon mekin ansaitsemme, todisti lähes 50-päinen joukko 1940- ja 1950-luvun kansakoululaisia henkeä hehkuvassa yhteislaulutilaisuudessa.

Aamupäivän parituntisen aikana laulettiin vuodenajoista, isänmaasta, peipposista, Oolannin sodasta ja tietenkin maakuntien kauneudesta. Heleimmät soinnut taisivat irrota Pirkanmaan laulusta. Kukapa ei herkistyisi ”oksalla ylimmällä”.

Jaettiin juttuja ja muistoja. Nyt me kaikki tiedämme, mitä pitää tehdä, jos osuu semmoisen kuusen alle, jonka oksalla käki kukkuu.

Erityislämpimät kiitokset musiikkimaestroille, Tuula ja Eerik Mäkiselle. Saimme laulaa sydämemme kyllyydestä sävelkorkeudella, johon kauan käytetty kurkkukin pystyy.

Viikon jokainen tapahtuma ansaitsisi oman ylistyslaulunsa. Juhlaahan se oli kun 73 ihmistä kuunteli keskittyneesti Petri Tammisen Suomen historiaa Raija Tannin lukemana. Kiitos ihan kaikille lukuisissa eri tehtävissä pyyteettömästi uurastaneille. Niin paljon yhteisiä ilon hetkiä eri puolilla Vesilahtea koettiin.

Tähän tämä ei jää – me tulemme taas.

Pirjo Hakuni

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>