Jyryn uurastusta ei palkittu

Melkein viisi tuntia uurasti Lempäälän Jyryn kakkossarjan lentopallomiehistö viikonlopun tuplakierroksella. Kaksi maratonottelua venyivät viisieräisiksi koitoksiksi, mutta harmillista kyllä, molemmista Jyry poistui häviäjänä. Sekä Loimu Raisiossa että Lapin Narvi-Pallo Hakkarissa väänsivät niukat 3 – 2-voitot Jyrystä.
– Loimu-peli oli meitä oikeinkin hyvää pelaamista, Narvia vastaan joukkueesta näki edellisen pelin väsymyksen. Oma pelimmne kotisalissa ailahteli liikaa, välillä tehtiin tukku hienoja suorituksia, sitten tuli puolestaan virhesuman vuoro, pohti viimeisimmät ottelut Jyryn peliä johtanut Kari Nieminen, joka muodostaa Jyryn valmennusduon yhdessä Kimmo Katajamäen kanssa.
Raisiossa jyryläistähti oli Saska Saren, mutta sunnuntaina lauantaipelin jälkeinen yötyövuoro oli vienyt luottopelaajsta mehut. Hakkarissa esiin nousi vahva keskimies Tapio Hieta, mutta myös passarikaksikko Jonne Haavisto – Verneri Halttula onnistui pelinjohdossaan hyvin, jos toki ottelun suurin tähti oli Narvi-Pallon konkaripassari, liigahajujakin kymmenkunta vuotta sitten nuuskinut Olli Mäkilä.
– Meillä on tasavahva pelaajarosteri, päivän kunto ratkaisee, kuka on pelivuorossa, sanoi paljon pelaajavaihtoja tehnyt Nieminen.
Jyryä uhkasi ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella jäänti nollille, kun Narvi-Pallo johti erissä 2 – 1, mutta uudistetulla kuusikolla Jyry sai venytettyä ottelun viidenteen erään ja sai näin saaliikseen yhden pisteen.
Kakkosarja on tällä kaudella todella massiivinen, käsittäen 14 joukkuetta. Kaksinkertaisen sarjan eli 26 pelatun kierroksen jälkeen vain kaksi etenee nousupudotuspeleihin. Kärkeen on tungosta,sillä ainakin seitsemän sakkia himoaa paikkaa kahden parhaan sakista, kuten tekee Jyrykin.
– Sarjataulukon tuijottamisen sijaan mielestäni tärkeintä on oman pelin kehoittyminen. Syksystä olemme astuneet monta kehitysaskelta eteenpäin, mutta hommia riittää etenkin tasaisuuden tiimoilla, sanoo kokenut valmentaja Kari Nieminen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?