Uutisvirta

Sinileviä löytyy edelleen runsaasti

Viikolla 28 todetun tilanteen mukaan sinileviä oli runsaasti Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa. Sinilevää havaittiin valtakunnallisella levähavaintopaikalla Pirkanmaalla. Vähän sinilevää havaittiin Pyhäjärvessä viidellä havaintopaikalla ja Vesilahden kirkonkylän rannassa. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden normaalia enemmän. Viikon sisällä on yleisöhavaintoja levistä tullut Lempäälässä Mäyhäjärvestä ja Vesilahdella Suonojärvestä. Sinileväesiintymät ovat usein paikallisia ja levätilanne voi muuttua nopeasti…

Keskuskadun liittymässä alkaa tietyö viikolla 30

Lempäälän kunnan ja Varsinais-Suomen ely-keskuksen tietyö aiheuttaa muutoksia Tampereentielle. Keskuskadun liittymään aletaan rakentaa heinäkuun lopussa erillistä kääntyvien kaistaa. Se on tarkoitettu Tampereentieltä Keskuskadulle kääntyville ajoneuvoille, jotka tulevat Tampereen suunnasta. Keskuskadun liittymään tulee myös uusi saarekkeellinen suojatie ja uudet linja-autopysäkit tien molemmin puolin. Samalla käytöstä poistuu yhteensä neljä pysäkkiä Pysäkkitieltä ja Hakkarista. Vanhat pysäkit poistetaan vasta…

Uusi kirjasto on lähes puoli vuotta myöhässä

Uuden kirjaston työmaa on pääurakoitsijan mukaan noin 23 viikkoa jäljessä alkuperäisestä aikataulusta. Vesilahden kunnan julkaisema tiedote kirjaston edistymisestä on julkaistu 30. kesäkuuta. Edellisessä tiedotteessa 1. kesäkuuta kirjastotyömaan kerrottiin olevan noin 12 viikkoa jäljessä. Tiedotteen mukaan myöhästymiselle ei ole yhtä erityistä syytä, vaan rakennustyömaa on edennyt hitaammin kuin alun perin on suunniteltu. Urakoitsija on toimittanut alustavan…

Koppanen pokkasi Samsungin

Kaikkien Pirkanmaan Lehtitalon lehtien täystilaajien kesken arvottiin viime viikon maanantaina Samsung Galaxy A5 2017 -mallinen, kullanvärinen puhelin. Arpaonni suosi Akaan Seudun tilaajaa Sanni Koppasta, jolle palkinnon voittaminen tuli täytenä yllätyksenä. – Täytyy sanoa, että olen iloisesti hämmästynyt, että onni suosi. En edes tiennyt olevani mukana arvonnassa, Koppanen kertoo. Näin arvokasta palkintoa Koppanen ei muista voittaneensa…

Elinan surma -näytelmän juurilla

Tunnetun Elinan surma -näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun puolivälin Laukon kartanoon. Leskeksi jäänyt linnanherra Klaus Kurki suunnittelee uutta avioliittoa Suomelan talon Elinan kanssa, vaikka hänellä oli suhde kälynsä Kirsti Flemingin kanssa. Klaus oli murhannut aiemman vaimonsa Kaarinan. Surmateko vainosi öisin Klaus Kurkea ja hän haluaa sovittaa syntinsä naimalla Elinan, mutta hylätty Kirsti vannoo kostoa. Elinan mielitietty…

Aurinko oli markkinoiden toivotuin vieras

Jokaiselle jotakin on toimiva resepti Kuokkalankosken markkinoilla Kuokkalankosken markkinat järjestettiin lauantaina 15. heinäkuuta perinteisellä kaavalla. Markkinavieraita, näytteilleasettajia ja esiintyjiä hemmotteli lämmin auringonpaiste, jota ei tänä kesänä ole liiaksi näkynyt. Lempäälän Rotaryklubin presidentti Maria Kahilampi lausui markkinoiden avaussanat ja tapahtuma alkoi Narvan soittokunnan soittamien sävelten tahdissa. Musisointia jatkoi myöhemmin tuore tangokuningatar Aino Niemi. Hän keräsi katsomoon…

Tuhotöitä ja varkauksia Lammasniemessä – poliisi kaipaa vihjeitä

Poliisille on tehty heinäkuussa kolme rikosilmoitusta koskien Lammasniemen venerannassa olleita veneitä. Venelaiturilla olleista veneistä on anastettu muun muassa polttoainetankkeja, joissa on ollut polttoainetta. Yksi bensatankeista on ollut alkuperäinen Suzuki-merkkinen. Yhden veneen pressua oli vahingoitettu, suojapressun alumiinirunkoa oli väännetty ja veneestä oli anastettu kalastustarvikkeita sekä kaikuluotain. Varkaudet ja tuhotyöt ovat tapahtuneet heinäkuun alussa, aikavälillä 1.7–4.7.2017. Poliisi…

Rantamökkien jätevedet on laitettava kuntoon syksyyn 2019 mennessä

Uudet jätevesisäädökset astuivat voimaan tämän vuoden huhtikuussa. Niiden keskeinen muutos on se, että määräaika tarvittavien jätevesiremonttien tekemiseen säilyi vain ranta- ja pohjavesialueilla. Ranta-alue tarkoittaa 100 metrin vyöyhykettä vesistöstä, eli järvestä, merestä, lammesta, joesta tai purosta. 100 metriä mitataan rakennuksen seinän ja vesistön väliltä, ja alue määritetään erikseen jokaisen rakennuksen kohdalla. Saman kiinteistön rakennuksilla saattaa olla…

Pyörätuolikoripallossa löytää uusia ystäviä

Kontakteilta ei lajissa vältytä, joten erikoisvalmisteinen pyörätuoli on tarpeen Pyörätuolikoripallo eroaa hyvin vähän normaalista koripallosta. Se on yksi suosituimmista harrastuksista liikuntavammaisten keskuudessa eikä tämä ole ihmekään, sillä se on erittäin fyysinen ja monipuolinen laji. Kuten koripallo, on  pyörätuolikoripallokin joukkuelaji ja tämä antaa mahdollisuuden tutustua muihin ja saada uusia ystäviä. Pyörätuolikoripallossa joukkueessa saa olla maksimissaan 12…

Paul Brownille Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto

Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto on myöntänyt 2 000 euron tunnustuspalkinnon Paul Brownille ultimaten parissa tehdystä pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä nuorten valmennuksessa. Tuki julkaistiin ja stipendi ojennettiin Brownille osana Tampereen SM-viikkoa järjestetyssä ultimaten mixed-SM-turnauksessa sunnuntaina 9. heinäkuuta. Paul Brown on toiminut seura-aktiivina kolmella vuosikymmenellä. Hän on perustanut käytännössä tyhjästä ja mahdollistanut omalla työllään kahden elinvoimaisen…

ITE-taiteilijat haussa

Maaseudun Sivistysliitto etsii pirkanmaalaisia ITE-taiteilijoita. ITE Pirkanmaalla -hanke kartoittaa itseoppineita nykykansantaiteilijoita eli ITE-taiteilijoita sekä muita paikalliskulttuurin ja maaseutuperinteen vahvuuksia ja kiinnostavia ilmentymiä. ITE-taiteilijoita haastatellaan ja heidän tuotantoaan dokumentoidaan kirjallisesti, valokuvin ja videoin. Kerättävää aineistoa tallennetaan Internet-pohjaiseen arkistoon ja järjestetään niin, että sitä voi hyödyntää esimerkiksi näyttelyissä, tapahtumissa, julkaisuissa, viestinnässä ja matkailupalveluissa. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto/ Pirkanmaa…

Musiikki soi ja makkara maistui kansainvälisesti

Lempäälässä alkoi viime viikolla musiikkileiri, jonka kaukaisimmat osanottajat tulivat Taiwanista ja Yhdysvaltojen länsirannikolta. Torstaina vietettiin leiriläisten sekä heidän isäntäperheidensä ja muiden Lempäälän Rotariklubin edustajien yhteistä tutustumisiltaa. Paikkana oli Lempäälän Luontaiskylpylän idyllinen rantapaviljonki. Ohjelmassa oli grillimakkaraa ja muuta iltapalaa sekä spontaaneja musiikkiesityksiä. Nuorisovaihtoa organisoinut Markku Kalliomäki kertoi kaikkien leirille ilmoittautuneiden saapuneen paikalle egyptiläistä nuorta miestä lukuunottamatta,…

Tangokuningatar Aino Niemi Kuokkalankosken markkinoille

Viime viikon torstaina Tangomarkkinoilla uudeksi Tangokuningattareksi valittu Aino Niemi tulee perinteiseen tapaan esiintymään Lempäälään Kuokkalankosken markkinoille ensi lauantaina. Kouvolasta kotoisin olevan Aino Niemen kilpakumppanina kahden parhaan superfinaalissa oli Mia Leivo. Finaalissa molemmat lauloivat Taru Piiran säveltämän Elämälle-kappaleen, joka voitti tämän vuoden tangosävellyskilpailun. Aino Niemi oli Tangokuningatar -finaalissa ensimmäistä kertaa. Tuomaristo kuvaili uutta kuningatarta muun muassa…

Sinileväkausi alkoi Pirkanmaan järvissä

Sinilevä on selvästi runsastunut Pirkanmaan järvissä. Nokialla Pyhäjärven Halkoniemen uimarannassa, Lehtiniemessä ja Maatialanlahdessa havaittiin runsaasti sinilevää. Vähän sinilevää havaittiin seitsemällä kohteella, Pyhäjärvessä Vesilahden kirkonkylän rannassa, Kirkkojärven Lempoisten uimalassa, Mäyriänrannassa ja Kranstolpan uimarannassa Pirkkalassa. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden normaalia enemmän. Sinilevä ei ole aina myrkyllistä. Järvien tutkituista esiintymistä noin puolet on ollut myrkyllisiä….