Aito Säästöpankki

Lisää yrityksiä ja työpaikkoja Marjamäkeen

– Saamme olla ylpeitä tästä Marjamäen alueesta. Täällä on yli 300 yritystä ja 1 700 työpaikkaa, ja lisää on tulossa, kertoi Lempäälän Kehitys Oy:n asiakkuuspäällikkö Timo Mikkonen vierailulle saapuneille lempääläisille yrittäjille. Yrittäjät saapuivat Marjamäkeen Aito Säästöpankin, Lempäälän Yrittäjät ry:n ja Lempääläån-Vesilahden Sanomien Road Show’n merkeissä. Timo Mikkosella oli kerrottavana paljon hyviä uutisia. – Ideaparkin puolelta…

Aito Säästöpankki teki hyvän tuloksen

Aito Säästöpankin alkuvuosi oli liiketoiminnallisesti erittäin onnistunut. Asiakasmäärä kipusi 46 000:een. Pankin tulos ennen veroja oli 4,6 miljoonaa euroa, missä oli kasvua vertailuajankohtaan nähden 31 prosenttia. Vuoden ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana Aito Säästöpankki investoi vahvasti henkilöstöön ja sähköisiin palveluihin. – Kevät kului positiivisen pöhinän vallitessa. Henkilökunta on kokenut aitoja onnistumisia. Sähköisten palvelujen osalta odotamme…

Aito Säästöpankki avaa uuden konttorin maanantaina

Aito Säästöpankki avaa ensi maanantaina,  helmikuun 13. uuden konttorin Lempäälään. – Aito Säästöpankissa asiat tehdään omalla tavalla: kun monet pankit rajoittavat palveluaikojaan, vähentävät henkilöstöä ja sulkevat konttoreitaan, Aito Säästöpankki rekrytoi ja avaa uusia toimipisteitä, toteaa Kristiina Mäkelä, Lempäälän uuden konttorin johtaja. Lempäälä on virkeä kunta, joka on kasvava ja elinvoimainen asuinpaikka etenkin monelle lapsiperheelle. Hyvät…

Aito Säästöpankki avaa konttorin Lempäälään

Lempäälän Keskustaan aukeaa alkuvuodesta uusi pankkikonttori. Aito Säästöpankki avaa osoitteeseen Himminpolku 1 konttorin, johon pankin lisäksi tulee Sp-Ryhmän kiinteistönvälitysketjun Sp-Kodin toimipiste. – Meillä on Pirkanmaalla laaja 13 konttorin verkosto, jota uusi Lempäälän konttorimme tulee täydentämään. Tällä hetkellä Lempäälän Keskustassa ei ole säästöpankin konttoria. Aito Säästöpankilla on kuitenkin paljon asiakkaita Lempäälässä, Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen…