Nina Lehtinen

Vastaus mielipidekirjoitukseen ”Nurmen koululla vaihtuvat taas lähes kaikki opettajat”

Nurmen koululla on toteutettu toimintakulttuurin kehittämisprosessia uuden opetussuunnitelman toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavien periaatteiden mukaisesti lukuvuonna 2016-2017. Erityisesti on painotettu pedagogisia ratkaisuja (mm. luokkakokoonpanot, työjärjestykset ja monipuoliset opetusmenetelmät), tukiasioita, rakenteellisia tekijöitä sekä turvallisuutta. Tämä on jatkuva kehittämisprosessi, johon huoltajia on osallistettu ja yhteistyötä jatketaan tulevaisuudessakin. Lukuvuonna 2017-2018 koululla työskentelee kokenut ja pätevä henkilökunta. Perheitä informoitiin opettajamuutoksista keväällä…

Nyt on opiskelussa virtaa

Vaikka Lempäälän lukion aloittaa tänä syksynä 346 oppilasta ja Tampereen seudun ammattiopiston eri linjoilla 185, nämä yhteensä runsaat 500 oppilasta sekä 50 henkilökunnan jäsentä mahtuvat hienosti lukuvuoden alussa 10. elokuuta käyttöönotetun Virta-kampuksen tiloihin. Ja vielä jää tilaa poikkeuksellisesti ylikin: opinahjon  nykyisiin tiloihin mahtuu viiden vuoden sisään peräti 700 oppilasta, yli 400 lukiolaista ja noin 300…

Lempäälään kehittämisavustus liikunnan lisäämiseksi kouluihin

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Lempäälän kunnan Liikkuva koulu -hankkeelle 37 000 euron kehittämisavustuksen lukuvuodelle 2017–18. Kehittämisavustus on suunnattu peruskouluille. – Lempäälän kouluilla otetaan kehittämisavustus ilolla vastaan. Meillä on paljon suunnitelmia liikunnan lisäämiseksi koulujen arjessa. Liikunnalliseen elämäntapaan kannustaminen on yksi koulun tärkeistä tehtävistä, toteaa Lempäälä kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen.

Moision koulun ensimmäisten luokkien opetusjärjestelyt lukuvuonna 2017–18

Kiitos palautteesta koskien Moision koulun tulevien ensimmäisten luokkien muodostamista ensi lukuvuoden osalta. Koulujen opetusjärjestelyt pohjautuvat käytössä olevaan kasvatus- ja opetuslautakunnan hyväksymään tuntikehykseen. Kunnan tiukentuneessa taloudellisessa tilanteessa sivistystoimen budjetti koulujen tuntikehyksien osalta on jouduttu pitämään nykytasolla. Moision koulun oppilasmäärä on viimeisten vuosien aikana kasvanut todella voimakkaasti. Käytännössä tämä on tarkoittanut Moision koulun osalta opetusryhmien yhdistämisiä sekä…

Avustus tuo kielisuihkuja päiväkotilapsille ja KiKatusta koululaisille

Lempäälään ja Vesilahteen myönnettiin avustukset kieltenopetuksen varhentamiseen Opetushallitus on myöntänyt Lempäälän ja Vesilahden kunnille erityisavustuksia, jolla on tarkoitus varhentaa, kehittää ja lisätä kieltenopetusta varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Kieltenopetuksen varhentaminen on osa peruskoulun uudistamisen kärkihanketta. Yhteensä avustuksia jaettiin 96 hankkeelle 4 014 000 euroa. Lempäälän Valtionavustukset kielten opetuksen varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa -hankkeelle myönnettiin 28 000…

Pirkkalantien koulujen eskarilaiset omiin kouluihinsa

Lempäälän kunnan Kuokkalan, Nurmen ja Säijän esioppilaiden huoltajille järjestämä keskustelutilaisuus ensi lukuvuoden esiopetusjärjestelyistä keskiviikkona 8. maaliskuuta sai sävyisän päätöksen; tilaisuus päättyi aplodeihin sivistysjohtaja Nina Lehtisen todettua yli 50-henkisen yleisön koonneen palaverin päätteeksi, että ensi vuoden opetusjärjestelyä valmistellaan ja viedään eteenpäin siltä pohjalta, että kaikki esioppilaat jäävät omiin kouluihinsa – senkin uhalla, että esiopetusryhmäkoko kasvaa yli…

Kunta kutsuu koolle keskustelutilaisuuteen esiopetuksen uudelleenjärjestelyistä

Lempäälän kunta kutsuu Kuokkalan, Nurmen ja Säijän esioppilaiden huoltajia kuulemaan ja keskustelemaan lukuvuoden 2017–18 esiopetusjärjestelyistä. Kunta voi osoittaa muun kuin oman lähikoulun esiopetuspaikaksi. Valmisteluvaihtoehtona on, että Lempäälän kunta perustaa Kuokkalan kouluun toisen esiopetusryhmän Nurmen ja Säijän esikoululaisille.  Nurmen ja Säijän esioppilaat saisivat linja-autokuljetuksen, mikäli he eivät ole aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Esioppilaiden jääminen yhdysluokkiin uhkaa nostaa…

Oppilaat hyödyntäisivät omia laitteitaan kouluopetuksessa

Lempäälässä lokakuussa toteutetussa kyselyssä arvioitiin koulujen toimintaa. Tulokset ovat nyt valmistuneet. – Kehittämisalueista saatiin tärkeää palautetta ja ideoita oppilailta, opettajilta ja vanhemmilta. Kyselyn tarkoituksena on arvioida koulutusta ja sen vaikuttavuutta. Arvioinnin tarkoituksena on turvata perusopetuslain toteuttamista, tukea koulutuksen kehittämistä ja parantaa oppimisen edellytyksiä, toteaa Lempäälän kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen. Kyselyyn saatiin kaikkiaan 1 515 vastausta…

Uimahalli tulee – sitten joskus

Panostus yleisurheilukenttään tietää miljoonainvestointia. Kärsivällisyyden kehitystä ja oman vuoron odotusta on luvassa urheiluväelle Lempäälän kunnan liikuntapalveluiden tulevaisuutta valotettiin tiistaina 25. lokakuuta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Lähitulevaisuuden muutokset koskevat Hakkaria. Hakkarin luistelujäitä ei tulevana talvena jäädytetä. Syynä ovat Lempäälässä hiihdettävät Hopeasompa-kilpailut, joiden lähtö- ja maalialue sijoittuu kaukalon paikalle. Hakkarin sijasta Suomen Luisteluliiton järjestämä Ice Skating Tour tullaan järjestetämään tänä vuonna…

Koulun toimintaa arvioidaan kyselyllä

Kohdellaanko kaikkia koulussa tasa-arvoisesti? Onko koulussa hyvä oppimis- ja kasvamisilmapiiri? Entä tukeeko opetusryhmien koko oppimista? Näihin ja yhteensä 27 Lempäälän kunnan perusopetusta koskevaan kysymykseen odotetaan nyt runsaasti vastauksia. Lempäälän kunta pyytää 4.–9.-luokkien oppilaita, heidän huoltajiaan ja henkilökuntaa arvioimaan oman koulun toimintaa. Perusopetuksen tilaa koskeva kysely lähetettiin vastaajille maanantaina 3. lokakuuta, ja vastausaikaa on 23. lokakuuta…

Monitoimitalo tuo Kuljuun omatoimikirjaston ja liikuntasalin

Kuljuun suunniteltu ”pienten lasten talo” on muotoutumassa monitoimitaloksi. Lempäälän kunnanvaltuusto päätti 22. kesäkuuta muuttaa talon alkuperäistä suunnitelmaa. Kylmäaseman taakse sijoittuva tontti todettiin palveluverkkoselvityksessä liian pieneksi rakennukselle, johon sijoitettaisiin päiväkoti, eskari-ikäiset ja 1. sekä 2. luokan oppilaat. Jos taloon sijoitettaisiin vain eskari-ikäiset, ei ratkaisu tue joustavaa siirtymistä esiopetuksesta alkuopetukseen. Myös kuntalaisilta saadussa palautteessa pidettiin tärkeänä, ettei…

”Jokainen ihminen on omana itsenään kaikista arvokkain”

  Kuka olet? Olen Nina Lehtinen,  46 vuotta. Olen Lempäälän sivistysjohtaja. Minulla on pojat Juho, 21, ja Joel, 14. Olen työskennellyt Lempäälän kunnassa vuodesta 1995 opettajana, apulaisrehtorina, opetuspäällikkönä ja sivistysjohtajana. Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja eMBA. Parhaillaan teen gradua hallintotieteen opinnoista. Miksi haluat tehdä juuri tätä työtä tai hoitaa tätä virkaa? Työskentelen ”rakkaudesta lajiin”. Tässä ammatissa…

Lempäälään tulossa ensimmäinen yksityinen palvelusetelipäiväkoti

60-paikkainen päiväkoti tulee vastapäätä Mansikkamäen päiväkotia lähelle Tampereentietä   Lempäälän kunnanvaltuusto päätti viime joulukuussa, että kunnassa aloitetaan tänä vuonna pilottihankkeena palvelusetelin käyttö yhdessä päiväkodissa. Palvelusetelipäiväkoti rakennetaan Linnajärventielle Kuljuun. Rakennuspaikka on aivan Mansikkamäen päiväkotia vastapäätä lähellä Tampereentietä. Lempäälän kunnanhallitus jätti maanantaina 16. toukokuuta pöydälle ja uudelleen valmisteltavaksi Lempäälän ensimmäisen yksityisen palvelusetelipäiväkodin palvelukodin rakentajan valinnan ja tontin…

Palveluverkkoselvitys: uusi yläkoulu panee koulujen rajat uusiksi

Kolmatta yläkoulua ollaan sijoittamassa vahvasti Lempoisiin. Koulujen oppilaaksiottoalueiden rajoja tarkastellaan. Esiopetukselle ja varhaiskasvatukselle rakennettaisiin uusi oma talo Kuljuun.   Vuosi sitten Lempäälän kunnassa käynnistynyt sivistystoimen palveluverkkoselvitys vuosille 2016–21 on edennyt siihen pisteeseen, että vaihtoehtoja esitellään kuntalaisilloissa, ja päätöksenteon aika koittaa kohta sen jälkeen. Kunnanvaltuusto käsittelee palveluverkkoa kokouksessaan 25. toukokuuta. – Nyt haetaan ratkaisuja ja linjausta…