sisäilmaongelmat

Rakentajan on kannettava vastuu

Rakentamisen vastuukysymyksiä  koskevaa lainsäädäntöä pitäisi Vihreiden kansanedustajan Satu Hassin mukaan arvioida uudelleen. – Nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laadusta vastaa se, joka ryhtyy rakentamiseen eli tilaaja. Tilaajan sijaan pääurakoitsijan pitäisi olla vastuussa, sanoi Lempäälässä vieraillut Hassi. Ympäristövaliokunnan puheenjohtajana toimiva Hassi kertoo saaneensa lukuisia yhteydenottoja kansalaisilta, jotka ovat huolestuneita huonon rakentamisen aiheuttamista   sisäilmaongelmista. Kun ongelmia sitten…

”Myrkyille ei ketään altisteta”

Tampereen teknillisen yliopiston tutkija Jommi Suonketo valaisee Lempäälän-Vesilahden Sanomien kirjoituksessa 26. maaliskuuta mitkä ovat keskeisimmät syyt homeongelmien taustalla. Ajattelin, että onpa mielenkiintoinen ja ajankohtainen artikkeli. Mitä pidemmälle kirjoitusta luin, sen kiukkuisemmaksi tulin. Yksi olennainen syy homeongelmien takana on lama.  Jommi Suonkedon mukaan 1990-luvun laman säästöt näkyvät edelleen suomalaisissa julkisrakennuksissa. Tästä olen samaa mieltä Suonkedon kanssa….

Sisäilmaongelmat sulkivat Kirkonkylän koulun

Koulut alkoivat, mutta Vesilahden Kirkonkylän koulun vanhan puolen ovet pysyvät siitä huolimatta suljettuina. Pitkään jatkuneiden sisäilmaongelmien syyt eivät ole tutkimuksista huolimatta selvinneet, joten oppilaat on sijoitettu toistaiseksi muihin tiloihin. Vanhalla puolella opiskelivat luokat neljännestä kuudenteen ja erityisluokat kolmannesta kuudenteen. Yläasteen tilat, Peiponpellon päiväkoti, nuorisotila ja liikuntasalit on otettu väliaikaisesti koululuokkien käyttöön. Sivistysjohtaja Tiina Kivisen mukaan…

Hakkarin koululla laitetaan hiilidioksiditasot kuriin

Hakkarin koulun ilmanvaihtoa aletaan korjata tänä kesänä. Koulun luokissa on ilmennyt liian suuria hiilidioksidipitoisuuksia, minkä vuoksi ilmanvaihtolaitteisto uusitaan. LVI-insinööri Päivi Liejumäki Lempäälän kunnasta kertoo, että koulussa on käytössä vanhanaikainen kiertoilmajärjestelmä. Nyt on tarkoitus ottaa käyttöön nykyaikainen lämmöntalteenottojärjestelmä, jotta hiilidioksiditasot saadaan pidettyä kurissa. – Korkeiden hiilidioksiditasojen vuoksi oppilailla on ollut jaksamisongelmia, Liejumäki sanoo. Ilmanvaihtojärjestelmästä uusitaan pari konetta…

Lukioluokasta on löydetty haitallisia mikrobeja

Kanavan koulun yhdestä luokkahuoneesta on löytynyt mikrobivaurio. Kyseessä on Lempäälän lukion puolella sijaitseva luokkatila 30. Matematiikan luokkana toiminut tila on ollut poissa käytöstä alkutalvesta saakka. Ongelmat huomattiin, kun luokkahuoneessa työskennellyt matematiikan opettaja valitteli saaneensa sisäilmasta oireita. Alkuvuodesta koululla tehtiin sisäilmatutkimuksia useammassa luokkatilassa. Ainoastaan käytöstä poistetussa luokassa 30 havaittiin sisäilmaongelmia. Lempäälän tilapalvelupäällikkö Timo Kujanpää kertoo tiedotteessa, että…