Seudullistaminen tuo yhteisvastaanotot ja vie ”omalääkärin”

Vesilahden eläinlääkärimäärä tuplaantuu

Tammikuun puolivälistä alkaen Vesilahden ja Lempäälän eläinlääkintähuoltoon on luvassa muutoksia. Pohjana on Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ohjeistus, jonka mukaan yhteistoiminta-alueella tulee palvelua järjestettäessä huomioida alueen tilanne ja eläinlääkäreiden välinen työnjako kokonaisvaltaisesti. Työnjaon lisäksi muutokset koskevat ajanvarausta.

Eläinlääkäripalvelujen järjestämisestä alueella vastaa kuuden kunnan yhteinen ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö Pirteva, jonka vastuueläinlääkäri Maria Wahlfors kertoo, että muutoksella ei tavoitella rahansäästöä, vaan eläinlääkintäkintähuollon tarkoituksenmukaisuuden ja toiminnallisuuden lisäämistä.

Uusi eläinlääkäri aloittaa tammikuussa

Osa toimipisteistä lakkautetaan, osa saa lisämiehitystä eläinlääkärien määrän pysyessä ennallaan. Vesilahti ja Lempäälä kuuluvat muutoksesta hyötyviin, sillä Vesilahden vastaanoton lääkärimäärä kasvaa yhdestä kahteen. Samoissa tiloissa tulee työskentelmään oikeastaan kolme eläinlääkäriä, sillä toinen viroista on jaettu kahdelle henkilölle. Osa-aikaisesti työskentelevät Olli Soininen ja Kirsi Vainio tulevat jakamaan tilat Nokian lakkautetusta toimipisteestä siirtyvän Kirsi Hammarin kanssa.

Muuttopäiväksi on sovittu 14. tammikuuta ja myös muutoksen edellyttämät pikku remontit toivotaan saatavan tehdyksi kuun loppuun mennessä. Ainakin lisää varastotilaa sekä lattia- ja seinäpintojen kunnostusta on luvassa. Tampereella asuva Hammar uskoo työskentelynsä uudessa toimipisteessä lähtevän hyvin käyntiin alkauahtauden helpotettua.

Yksi kiirematkoilla, toinen vastaanotolla

Kunnaneläinlääkäri Soininen uskoo, että palvelu paranee monin tavoin muutosten myötä.
– Kun meitä on nyt yksi enemmän, eivät kiirematkat enää tarkoita päivän koko sovitun ohjelman peruuttamista. Nyt yksi eläinlääkäri tekee kiirematkoja ja muut voivat olla sovittuna aikana sovitussa paikassa. Täysin ei aikojen peruutuksilta vastedeskään silti voitane välttyä.

Sekä suur- ett pieneläinten omistajat tulevat Soinisen arvion mukaan hyötymään resurssien kasvusta. Aikoja lemmikeille löytyy todennäköisesti helpommin ja käytettävissä on uuden lääkärin vankka pieneläinasiantemus.

Suureläinpäivystyksen aluejako muuttui myös vuoden vaihtuessa. Vastuueläinlääkäri Wahlfors kertoo, että muutoksessa Urjala ja Akaa siirtyvät itäiseen päivystypiiriin ja Tampere läntiseen. Muutoksella pyritään lyhentämään Pirtevan alueen päivystäjien ajomatkoja ja parantamaan saatavuutta suureläimillä.

Yhteinen ajanvaraus starttaa helmikuussa

Seuraava iso muutos eläinhuoltotoiminnassa on tulossa jo kuukauden kuluttua. Helmikuun 4. päivästä alkaen otetaan käyttöön yksi koko Pirtevan alueen yhteinen päiväaikainen ajanvarausnumero. Samalla poistuvat eläinlääkärien vanhat numerot. Iltojen ja viikonloppujen päivystysnumerot säilyvät ennallaan.

Aikaa varattaessa langan toisessa päässä on Pirtevan eläinlääkäri, muttei välttämättä enää se vanha tuttu. Kiireellisissä tapauksissa tutun eläinlääkärin tavoittaminen hankaloituu suorien numeroiden poistuessa, mutta soittopyynnöillä sekin onnistuu. Wahlfors muistuttaa, että tästä muutoksesta ei asiakkaan tarvitse huolestua, sillä kaikki Pirtevan eläinlääkärit ovat ammattitaitoisia. Kiirettömissä tapauksissa yhteinen ajanvarausnumero jopa lisää mahdollisuutta valita hoitava eläinlääkäri.

Soininen toivoo, että aikaa varatessaan asiakkaat huomioisivat myös kellonajat entistä tarkemmin.
– Otan syytä myös itselleni, sillä olen ollut tosi lepsu näissä asioissa. Toivon, että tästedes aikoja varattaisiin ainoastaan ohjeiden mukaisesti arkisin klo 8-9.

Vastuualueiden kadotessa vastuukysymykset mietityttävät

Muutoksen myötä selkeän vastuualueen katoamisen Soininen kokee pienenä miinuksena. Hän ei ole asiasta huolissaan, mutta arvelee vastuukysymyksen olevan vanhaa mallia epäselvempi ainakin muutoksen alkuvaiheessa.

Hammarin mukaan Vesilahdessa ja Lempäälässä eläinten omistajille on muutosten myötä tiedossa selkeä palvelun parantuminen.
– Väistämättä se näkyy, kun mietä on kaksi tekemässä entisen yhden sijaan, eli saatavuus paranee. Palvelumme tulee kuitenkin olemaan yhä sitä peruseläinlääkintäpalvelua, eli esimerkiksi röntgeniä ei Vesilahden vastaanotolle olla hankkimassa.

Eläinlääkintähuollon seudullistaminen ei lopu tähän. Vuonna 2014 Pirtevan eläinlääkärivastaanottoja tullaan muuttamaan useamman eläinlääkärin vastaanotoiksi. Tulevan yhteisvastaanoton paikkaa ei vielä ole päätetty. Helmikuussa käynnistyvästä ajanvarauksen uudesta järjestelmästä Pirteva tiedottaa tammikuun loppupuolella.

Arto Hämäläinen

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>