Julkinen rekisteri harjoittelupaikoista

Yhteiskuntatakuun toteuttaminen on varmistettava Lempäälässä

Nuorten yhteiskuntatakuun velvoitteet on otettu vakavasti Lempäälässä. Kunnanvaltuustossa on tehty aloite, jonka mukaan julkiseen rekisteriin kootaan tiedot kaikista kunnan alueella olevista harjoittelupaikoista.

Valtuustoaloitteen esitti kokoomuksen Heikki Hakala ja aloitteen on hänen lisäkseen allekirjoittanut 20 valtuutettua. Aloitteessa esitetään, että kunnanhallitus kokoaa työryhmän, joka laatii suunnitelman ja toteuttaa toimenpiteet, joilla harjoittelupaikat turvataan kaikille alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille nuorille.

Aloitteen mukaan työryhmään valitaan luottamushenkilöiden, kunnan virkamiesten, Lempäälän Kehityksen ja Lempäälän yrittäjäyhdistyksen sekä paikallisen TE-toimiston edustajat.

Vuoden alussa voimaan astunut nuorten yhteiskuntatakuu sisältyy hallitusohjelmaan. Sen mukaan nuorille on tarjottava työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.

– Nykyisessä taloustilanteessa yrityksillä on erittäin heikot mahdollisuudet palkata työntekijä ilman, että hänellä on työhistoriaa alansa töistä tai muuta todistusta alalle soveltuvuudesta. Jo pelkästään osalle aloista kesätyöntekijän pohjapalkka on työehtosopimuksissa niin korkea, että osaamatonta työntekijää on riski palkata edes määräaikaiseksi.

–        Harjoittelupaikalla nuori saa mahdollisuuden esittää kykynsä työympäristössä sekä mahdollisesti oppii jotain uutta. Monissa tapauksissa yritykset palkkaavat juuri näitä hyvin harjoittelussa loistaneita nuoria työntekijöitä palvelukseensa. Vähimmilläänkin nuori saa harjoittelusta todistuksen, jolla pääsee taas pidemmälle seuraavan paikan löytämisessä, Heikki Hakala luki valtuuston kokouksessa aloitteen perusteluja.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>