Seiväshyppykisassa ylitettiin EM-kisarajoja

Ideaparkin keskusaukiolla lauantaina 26. tammikuuta pidetty seiväshyppykisa oli menestys monella tavalla. Tapahtuma keräsi runsaasti katsojia.

Yleisö pääsi seuraamaan kisaa ihan hyppypaikan vierestä.

Yleisö pääsi seuraamaan kisaa ihan hyppypaikan vierestä.

Yleisö pääsi katsomaan urheilijoita ihan hyppypaikan vierestä, ja moni sattumalta paikalle osunut jäi seuraamaan kisaa. Osa oli tullut varta vasten katsomaan, miltä seiväshyppy näyttää muutenkin kuin televisiosta seurattuna.

Tunnelma oli korkealla niin yleisön kuin urheilijoidenkin joukossa.

EM-kisapaikan hypyillään saivat Eemeli Salomäki ja Minna Nikkanen. Salomäki ylitti 555 senttiä korkealla olleen riman, Nikkanen puolestaan hyppäsi 440 senttiä.

Vesilahdelta kotoisin oleva Jere Bergius pääsi 515 sentin tulokseen ollen sillä miesten kisan kolmas.

Tamperelaiset Katriina sekä poikansa Henri Markkula tulivat paikalle varta vasten katsomaan kisoja. Katriina kertoo harrastaneensa yleisurheilua nuoruudessaan, joten urheilu kiinnostaa.

Jimi Lehmus pääsi katsomaan hyppyjä vanhemman olkapäillä istuen. Toijalalainen poika sanoi, että hypyt näyttävät vähän jänniltä.

Ainakin maallikosta alastulot näyttivät välillä vähän vaarallisilta niin läheltä katsoen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?