Hakkarille lentopallokultaa

Viime torstaina 31. tammikuuta, pelattiin Hakkarin liikuntahallilla Koululiikuntaliiton lentopallon sm-lopputurnaus, osallistujina yläasteiden parhaat tyttöjoukkueet. Mukana finaaliturneessa nähtiin emäntäkoulu Hakkari sekä Hollola, Laihia ja Kuusamo.

Pelit aloitettiin kello 10.30 kahdella kentällä, ensimmäisessä pelissään Hakkari kohtasi laihialaiset. Peli meni melko selvästi kotijoukkueelle, suoraan kahdessa erässä 2-0. Näin varmistettiin mitali ilman suuria tulosten ristiin menemisiä. Hakkarin joukkueen otteissa näki, että kaikki tytöt pelaavat lentopalloa myös koulun ulkopuolella. Lempäälän Kisan B-tytöistä aina -99-ikäluokkaan asti olivat edustettuina torstaina.

Toisessa ottelussaan pitkän matkan pelipaikalle reissannut Kuusamo ei päästänyt lempääläisiä helpolla ja venytti pelin aina kolmanteen erään saakka. Siellä Hakkari piti päänsä kylmänä ja hoiti homman kotiin, viimeinen erä 15–10.

Joukkue oli selvittänyt tiensä sm-finaaleihin kahden karsintaturnauksen kautta. Oriveden ja Euran reissujen jälkeen päästiin pelaamaan lopulta kotisalissa. Myös Vesilahden joukkue oli mukana, mutta ei päässyt aluefinaaleista varsinaisiin sm-finaaleihin.

Otteluissa oli hyvä tunnelma, kun suuri osa koulun oppilaista oli kannustamassa kavereitaan voittoihin. Myös muutama kourallinen muutakin kuin koulun väkeä oli saapunut pelipaikalle. Karkean arvion mukaan viimeistä ottelua Hollolaa vastaan seurasi lähemmäs 400 silmäparia ja meteli oli sen mukainen. Rytmikkäät Hakkari! -huudot siivittivät tytöt lopulta sm-mestareiksi.

Viimeisen ottelun panoksena oli mestaruus, joten ottelukaavio suosi katsojia. Hollola varasti ensimmäisen erän, mutta toiseen erään sisuuntunut kotijoukkue tuli täynnä tarmoa ja pätki vastustajan selvästi 25-11. Viimeinen erä oli tiukka, mutta lopulta kotiyleisö sai haluamansa ja peli meni Hakkarille 2-1. Lopulta Laihia kiri hopeamitaleille Hakkarin jälkeen ja Hollola joutui tyytymään pronssiin.

Koulujenvälisten sm-kultajoukkue koostui yhdeksäs-, kahdeksas- ja seitsemäsluokkalaista pelureista. Joukkueessa pelasivat kapteeni Venla Huurne, Camilla Lehto, Maria Laitila, Tiia-Maria Karjalainen, Mira Stenman, Carina Lehto, Lotta Blomqvist, Annareeta Tuominen, Katja Laitila, Tiia Suoniemi, Katariina Korhonen ja Viivi Huurne. Valmennuksesta vastasivat Oula Pihlajamäki ja Tuija Hakkarainen.

Antti Raunio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?