Kylät osaksi kuntien päätöksentekoa

Voimistuvat Kylät -kampanja etsii uusia malleja palvelujen järjestämiseen Suomessa. Muuttuva kuntakenttä vaatii kylien, kuntien ja seurakuntien yhteistyötä.

Paikallisdemokratia ja suora vaikuttaminen ovat päivän sanoja. Kylissä ne tarkoittavat päätäntävaltaa palveluista ja kylää koskevasta rahoituksesta. Kylät, paikallisuus ja suora demokratia on otettava huomioon suurentuvissa kunnissa.

– Kylä on Suomen pienin alueellinen toimintayksikkö. Palvelu- ja kuntarakenne muuttuu tavalla, jossa kylien rooli muuttuu, haluttiin tai ei. On harhaa luulla, että päätöksentekoa on vain siellä missä on poliitikkoja. Nyt tarvitaan kunnan ihmisten sekä kyläläisten ja paikallistoimijoiden tahtoa, professori Eero Uusitalo sanoo.

Kantri ry järjestää Lempäälässä Hakkarin koululla Suomen Kylätoiminta ry:n Voimistuvat Kylät – hankkeen tilaisuuden lauantaina 16. helmikuuta.

Voimistuvat Kylät -kampanja muistuttaa, ettei suora vaikuttaminen ole uusi asia kylissä. Kyläyhdistykset ottavat vastuuta palveluiden järjestämisestä, kun kunnat antavat siihen mahdollisuuden. Kuntien on herättävä kylien tahtoon, kuunneltava ja oltava kiinnostuneita. Vuoropuhelun syntyminen on kahden kauppa.

Koulutus on suunnattu kuntien, seurakuntien, kylien ja paikallisten yhdistysten toimi- ja luottamushenkilöille sekä viranomaisille. Vuosina 2010–2013 järjestetään 50 koulutustilaisuutta eri puolilla Suomea.

Kampanjan toteuttavat Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, Kuntaliitto ja kunnat, ev.lut. kirkko ja seurakunnat, Maaseutuverkostoyksikkö, Maaseudun Sivistysliitto, MTK ja tuottajaliitot, Leader-ryhmät, kylätoimijat ja muut paikallista maaseudun kehitystyötä tekevät tahot.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?