Peukkuja peräti 27 eri pelaajalle

Lassi Mattila peukkuhai

Jääkiekon Mestis-peleissä paikallislehti Lempäälän-Vesilahden Sanomien pelistä toiseen vaihtunut raati valitsi kaksi kotijoukkueen sykähdyttävimpiä otteita esittänyttä pelaajaa. Palkitut pelaajat saivat siipilahjakortin ravintola Villihanheen.

Tällä kaudella raatilaisina oli sekalaista seurakuntaa. Paljon ja hiukan vähemmän jääkiekkoa seuraavaa, olipa mukava ainakin muutama sellainenkin persoona, joka oli ensimmäistä kertaa elämässään Mestis-pelissä.

Peukkuja meni peräti 27 eri pelaajalle, mikä on kuudetta kauttaan pyörineessä kisassa ennätyslukema. Vanha laulun sanoma ”toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä” jääkiekkoon muunnettuna päti hyvin eli pelaajistossa hyvin erilaiset suoritukset miellyttivät raatilaisia.

Vääriä palkitsemisvalintoja ei ollut, vaan jokaiseen löytyi vankka ja erittäin subjektiivinen perustelu.

Kovin maankaatoyllätyksenä ei voi pitää sitä, että eniten raatilaisten pelisilmiä miellytti Lassi Mattilan pelaaminen. Mattilasta tuli jälleen joukkueen tehokkain pelaaja, sillä miehen takomat runkosarjan tehot yhdeksän maalia ja 25 syöttöä toivat yhteensä 34 tehopistettä ja koko sarjassa pistepörssin 18. sijan. Viime kauden lukemat olivat liki pitäen identtiset ja ylipäätään koko kuusivuotisella LeKi-uralla tahti on ollut tasaista. Seuraavassa miehen tehopisteet kaudesta 2006–07 lukien: 24, 25, 19, 27, 32, 29 ja 34. Eli viime viikonloppuna päättynyt runkosarja oli pisteiden valossa niukasti uran paras sesonki.

– Kohtuullisen tyytyväinen olen peleihini, mutta kaiken aikaa on tuntunut, että vieläkin parempaan voisi kyetä. Ehkä sellainen tasaisuus on parantunut eli huonon ja heikon pelipäivän ero ei ole niin suuri kuin nuorempana, aprikoi 25-vuotias LeKin oma kasvatti, joka työskentelee koulunkäynnin ohjaajana Sääksjärven koululla pelaamisen ohella.

– Ihan kiva, että raatilaiset ovat näkemästään tykännyt. Kyllä pääpalkinnolle käyttöä löytyy, kiitteli pienen tyttärensä kanssa lumileikkien tiimellyksestä tavoitettu Mattila.

Peukkukisan pääpalkintohan on 300 euron arvoinen lahjakortti Sportia-Mattiin.

Tämän vuoden kisan top kuusi näyttää tältä: 1) Lassi Mattila 9 peukkua, 2) Antti Hölli 7, 3) Jarkko Näppilä 6, 4) Olli Palola, Mikko Pätsi ja Sami Venäläinen 5.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?