Lempäälän itsenäisyys ei ole harhaa

Heikki Eronen Vesilahdelta katsoo tietävänsä (L-VS 7.2. 2013) mitä ajattelen seutuyhteistyöstä, kuntauudistuksesta ja valtionosuusjärjestelmästä. Samassa yhteydessä hän kokee oikeaksi julistaa, että edustan poliittista ja ideologista harhaa pitäessäni kuntauudistusta suurena illuusiona ja kannattaessani Lempäälän kunnan itsenäisyyttä.

Haluan todeta, että en tietääkseni koskaan ole keskustellut Heikki Erosen kanssa näistä kysymyksistä enkä mistään muustakaan. Hän ei siis käsityksistäni ja niiden perusteista mitään tiedä. Jos Eronen haluaa polemisoida näitä asioita, siihen ei tarvita nimeäni. Ettei lukijoille jäisi väärää käsitystä, vastaan hänen kirjoitukseensa lyhyesti.

Kannatan seudullista ja maakunnallista kuntien yhteistyötä. Molempiin tarvitaan nykyistä paremmat ja kansanvaltaisemmat muodot. Toisin kuin Eronen näyttää olettavan, Lempäälä pystyy kyllä jatkossakin toimimaan itsenäisenä kuntana. Pakotettu liitos johtaisi kaiken yhteistyön myrkyttymiseen.

Otaksun, että ex-maaherra Rauno Saaren johtama objektiivinen seutuselvitys toteaa ratkaistaviksi oletettujen kysymysten tulleen jo ratkaistuiksi kuntien suorilla yhteistyösopimuksilla. Viime kädessä kaupunkiseudun arvioitavaksi jää, kumpi on uusissa palveluratkaisuissa innovatiivisempi: kahdeksan toisiaan sparraavaa kuntaa vai yksi mammuttikunta.

Koko Suomen tasolla kunnat eivät koskaan voi olla niin suuria, etteikö kuntien yhteistyötä ja kuntien  välistä tasausta tarvittaisi. Yhtä epäloogista on yrittää ratkaista erikoissairaanhoidon ohjauksen ongelmaa nostamalla SOTE-alueen kokoa tai kuntakokoa aluesairaaloiden mittakaavaan. Ongelma on ohjausjärjestelmässä, ei ohjaavan yksikön koossa.

Kun 33 suurinta kaupunkia käyttää 66 prosenttia kuntatalouden rahoista, ratkaisee näiden kaupunkien kyky parantaa nykyistä toimintaansa. Siis ilman kuntaliitoksia.  Kansantalouden kannalta ei merkitse paljoakaan, miten jäljellä jäävien, noin 280 kunnan rajoja liikutellaan. Vaikka vähäväkisten rajoja kuinka mulkattaisiin, ei tehokkuus siitä kasva. Toivotut palveluinnovaatiot syntyvät Lempäälän kaltaisissa kunnissa joten tässä seikassa on Lempäälän itsenäisyyden viimekätinen perustelu.

 Juha Kuisma 

Lempäälä
Kunnanvaltuuston pj

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?