
Viime vuonna Lempäälässä jätetyissä kuntalaisaloitteissa toivottiin sekä skeittiparkin että ulkoshakin sijoittamista Hakkarin liikuntapuiston alueelle.
Lempäälässä jätettiin vuonna 2012 yhteensä neljä kuntalaisaloitetta. Niissä toivottiin mm. skeittipaikan rakentamista ja puistoshakkipaikkojen perustamista Lempäälään.
Jukka Manninen esitti syyskuussa, että kunta valmistelee skeittipaikan rakentamista nuorille niin, että skeittiparkki voitaisiin ottaa käyttöön keväällä 2013. Sopiva paikka voisi ehdottajan mukaan olla Hakkarin liikuntapuiston alueella. Kunnan tekninen ja sivistystoimi vastaavat aloitteeseen, että vuoden 2013 aikana tehdään selvitys mahdollisista paikoista skeittiparkin rakentamiseen. Yhtenä vaihtoehtona voisi kunnan toimialojen mukaan olla vanhan torin paikka Puistokadun reunassa.
Hakkarin asukasyhdistys eitti viime joulukuussa, että Lempäälään perustettaisiin puistoshakkipaikkoja. Niitä tarvittaisiin aloitteen mukaan vuonna 2013 kolme:
– Hakkarin urheilukentän alueelle, liikennepuistoon ja keskustan torille.
Kunnan tkeninen toimi ja sivistystoimi vastaavat, jätettyyn kuntalaisaloitteeseen, että paikat puistoshakin sijoittamiskohtaista kartoitetaan käynnissä olevan keskustan kehittämishankkeen yhteydessä.
Kunnanvaltuutetut jättivät vuonna 2012 yhteensä 11 valtuustoaloitetta. Nykyinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma (kesk.) jätti valtuutettuna viime toukokuussa 29 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen, jossa esitetään, että Lempäälän kunta selvityttää ja dokumentoi alueensa merkittävät luontoarvot.
Kuisman jättämän valtuustoaloitteen uudelleen valmisteluun palauttanut Lempäälän kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet.
Viimeisimmät kommentit