Uimalan hyppytorni puretaan

Vielä hyppytorni nököttää laiturin päässä. Jäiden sulamisen jälkeen se on purettu.

Vielä hyppytorni nököttää Lempoisten uimalan laiturin päässä. Kuukauden sisällä se on purettu.

Ensi kesänä Lempoisten uimalassa ei enää hyppytorniin kiivetä. Torni puretaan, koska veden syvyys hyppyalueella ei ole riittävä.

Lain mukaan hyppytornista hyppääminen edellyttää, että syvyyttä on vähintään viisi metriä. Viime heinäkuussa tehtyjen mittausten perusteella tämä kriteeri ei täyty Lempoisten uimalassa.

Ennen tarkastusaikaa veden syvyys oli ollut uimalassa keskimäärin 4,5 metriä, silloin kun vesiraja oli korkealla. Veden syvyyden on mahdollista vähentyä mitatusta noin 60 senttiä.

Vuoden 2011 keväällä teetettiin puhallusruoppaus ennen uimakauden alkua, jotta rantaan saataisiin riittävä hyppysyvyys. Ruoppausraportin mukaan lietettä oli tuolloin kertynyt kaivantoon puolitoista metriä. Vuoden aikana ruopattu alue oli täyttynyt uudelleen.

Torni maan tasalla ennen jäiden sulamista

Kesällä 2012 hyppytornista hyppääminen kiellettiin. Asiasta informoitiin tornin rappusiin kiinnitetyllä, kuvalla ja tekstillä varustetulla kyltillä.

Lempäälän vapaa-aikajohtaja Erkki Häklin mukaan hyppäämistä ei pystytty valvomaan ja estämään kokonaan, joten tulevalle kesälle piti keksiä toimivampi ratkaisu.

Hyppytorni pyritään purkamaan maaliskuun aikana. Minnekään muualle Lempäälään ei uutta hyppytornia ole suunniteltu. Häkli lisää, että tuskin syvyyskään missään riittäisi.

Lempoisten uimalaan  rakennetaan mahdollisesti ensi kesäksi pieni ponnahduslauta hyppääjien iloksi.

Kommentit (3)

  1. Merja Nurmi

    Niin… oli se viime kesänä aika karmeaa katseltavaa, kun nuoret viis veisasivat valvojan kehotuksista ja hyppivät ja kiipeilivät ihan täsmälleen niin kuin sattui itseä huvittamaan. Eivät tuntuneet millään käsittävän, että kyse ei ollut siitä, että valvoja olisi tahtonut skitsoilla ja olla ilkeä, vaan ihan heidän omastakin turvallisuudestaan.

    Hyvä, että puretaan ennen kuin joku satuttaa itsensä.

  2. Jarno Suni

    Kyllähän toi syvyyden puolesta on ollut turvallinen; pohjassa on pehmeää liejua. Ennen paikalla oli viidenkin metrin taso eikä ainakaan minun tietooni ole tullut, että veden mataluus olisi aiheuttanut koskaan mitään vaaraa siellä. Siinä mielessä toi on turvaton, että vesi ei ole läpinäkyvää, joten ei näe, jos joku on viskellyt hyppyrin alle vaikka röykkiön polkupyöriä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?