Selän nitkahdus vei Roiniselta SM-kullan

Lempäälän väkevin punttikarhu Teemu Roininen koki epäonnea, kun muutamaa päivää ennen painonnoston SM-kisoja hän loukkasi lievästi selkäänsä. Vielä kaksi päivää ennen kisahetkeä mies oli jokseenkin varma, että nostaminen jää tällä kertaa tyystin väliin.

 Fysioterapian ja runsaan kipulääkityksen voimalla selkä tokeni sen verran, että lavalle saakka pääsin. Tempaus sujui vielä jollain tapaa, mutta työnnön ylöstyöntö oli selän takia jokseenkin mahdotonta, kertasi Teemu Roininen Kalajoen SM-nostojen tilanteita.

Tempauksesta heltisi Lempäälän Kisan urheilijalle tuloksella 145 kiloa toki nostomuodon SM-hopea, mutta kaksi kertaa väkisin ylöskammetut työnnön kultaraudat kokivat tuomareilta hylkäyksen.

 Tietysti harmittaa, että ihan pilipaliraudoilla olisi saanut kultaa, mutta urheilu on tällaista. Selän vamma ei ole vakava ja se tulee parissa viikossa kuntoon. Kevään päätähtäin on huhtikuun puolivälissä Albanian SM-mittelöt, siellä on tarkoitus olla hirmukunnossa, Roininen tiedotti.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>