Rekrytapahtuma: Lempäälän ja Vesilahden alle 30-vuotiaat työnhakijat pääsivät tapaamaan alueen työllistäjiä kasvokkain

Työnhakija kohtasi työnantajan

Funparkin Jouko Järvinen kertoo, että huvipuistossa on työmahdollisuuksia kahvila- ja ravintolan puolella, laiteohjaajana sekä kassatyöntekijänä.

Funparkin Jouko Järvinen kertoo, että huvipuistossa on työmahdollisuuksia kahvila- ja ravintolan puolella, laiteohjaajana sekä kassatyöntekijänä.

Lempäälän Aleksissa kävi torstaina kuhina, kun paikalliset nuoret saapuivat markkinoimaan itseään mahdollisille tuleville työnantajilleen. Rekrytapahtuma keräsi paikalle noin 150 nuorta työnhakijaa.

Tapahtuman järjestelyistä vastaava asiantuntija Tapani Uimonen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta kertoo, että kaikki Lempäälän ja Vesilahden alle 30-vuotiaat työnhakijat saivat kutsun tapahtumaan sähköpostitse. Viestejä lähti yhteensä yli 300 nuorelle. Puolet osallistui, joten tyytyväinen saa olla.

Paikalla oli kymmenen näytteilleasettajaa. Niin kunnan esittelijät, Ehtookoto, siivousalan toimijat kuin Prisman ja HopLopin kaltaiset Ideaparkin yrityksetkin saivat tutustua alueen nuoriin työnhakijoihin.

Yksi kiinnostavimmista hakukohteista oli sisähuvipuisto Funpark. Näytteilleasettaja Jouko Järvinen kertoo, että huvipuisto työllistää yhteensä 60 henkilöä. Väkeä tarvitaan eniten lomasesonkeina.

– Olemme siitä erikoinen huvipuisto, että olemme auki 362 päivää vuodessa. Pystymme siis tarjoamaan määräaikaisten pestien ohella vakituisia työsuhteita.

Töitä opiskelun ohessa ja kesällä

Emmi Laine (oik.) etsi rekrytapahtumasta kesätöitä tai pidempiaikaista työsuhdetta.

Emmi Laine (oik.) etsi rekrytapahtumasta kesätöitä tai pidempiaikaista työsuhdetta.

Lempääläläinen Emmi Laine, 18, opiskelee Sammon keskuslukiossa. Hänen lukio-opintonsa alkavat olla loppusuoralla, joten joko kesätyö tai vaikka vakituinenkin pesti kelpaisi.

Haastatteluhetkellä Emmi oli ehtinyt jo kiertää muutaman pisteen.

– Eniten kiinnostivat Funpark ja Prisma. Myös kunnan puutarhatyö ulkona olisi mukavaa.

Ahlmanin opistolla puutarhuriksi opiskeleva kuljulainen Anniina Vadén, 19,

Anniina Vadén keskusteli mahdollisista tulevaisuuden työkuvioista kunnan näytteilleasettajan kanssa.

Anniina Vadén keskusteli mahdollisista tulevaisuuden työkuvioista kunnan näytteilleasettajan kanssa.

etsi rekrytapahtumasta töitä opiskelun oheen. Ilta- ja viikonlopputyöt kelpaisivat, ja myös oppisopimuspaikat kiinnostavat häntä.

– Avoimin mielin olen kaikkia työpaikkoja kohtaan. Pientä lisätienestiä haluaisin opiskelujen ohessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?