Muotokuvataiteilija Lauri Viskari ennätti maalata vain vähän aikaa

22juhani aho4Muistelen tässä vesilahtelaista muotokuvataiteilijaa Lauri Viskaria, jonka taiteilijanimi oli Lauri Aho. Hän syntyi Koskenkylän Viskarilla vuonna 1885 ja kuoli 1912. Hän oli äitini veli. Lauri Viskari oli kuollessaan 27-vuotias.

Lauri aloitti työntekonsa puuseppänä. Hän teki huonekaluja. Hänen tekemiään isoja vaatekaappeja on vielä sukulaisilla yhteensä ainakin kuusi kappaletta. Viime talvena puhdistin Laurin tekemää niin sanottua kapiokirstua. Se oli jäänyt pintakäsittelemättä, mutta muuten Lauri oli tehnyt äärettömän tarkkaa työtä. Saumat olivat kiinni justiin eikä melkein.

Lauri Viskari oli jonkun vuoden puuseppänä. Hän innostui 22juhani aho2maalauksesta, kun hän meni Kiikkaan puusepän oppiin Ritalan veljesten luokse. Veljekset olivat hänen serkkujaan. Ritalassa oli samaan aikaan myös taidemaalari Talvia.

Lauri Viskari kävi kaksivuotisen Ateneumin taidekoulun.

Kun katselen hänen sisarestaan maalamaa rintakuvaa, tulee mieleen äitini luonteenominaisuudet. Lauri oli lahjakas luonnekuvaaja.

Lauri kerkesi maalaamaan noin kolme vuotta. Tänä aikana hän maalasi kuutisenkymmentä muotokuvaa, jotka kaikki ovat hänen sukulaisillaan.

Äitini kertoi, että veljensä lähetti johonkin maalaamiaan tauluja ja ne olivat sille matkalle hävinneet. Kyselin niin perään television Hakupalat-ohjelmassa. Eivät ne taulut sen kautta löytyneet.

Siihen aikaan, kun taiteilija haki nimeä, yksi paikka oli Pariisi. 22juhani aho 3Kun katselen Laurin tauluja, ajattelen, että mitä kaikkea hän olisikaan maalannut, jos olisi saanut elää pitempään.

Minä arvostan hänen taiteessaan elävyyttä, on se sitten ihmisestä tai luonnosta maalattu.

Pentti Räikkä

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>