Kuka meitä johtaa?

Maanantaiaamun Yle kertoi Mäntsälän mallista. Sen kaupungin asioihin en tietenkään ota kantaa, mutta jäin miettimään Lempäälää ja sen johtamista.

Lempäälä on demokraattisesti johdettu kunta. Kuntalain 1 § kertoo selvästi, että ”Suomi jakautuu kuntiin, joiden asukkaiden itsehallinto on turvattu perustuslaissa. Kunnan päätösvaltaa käyttää asukkaiden valitsema valtuusto. Valtuustosta samoin kuin kansanäänestyksestä ja asukkaiden oikeudesta muuten osallistua ja vaikuttaa kunnan hallintoon säädetään jäljempänä. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan”.

Lempäälässä asioita johdetaan demokraattisesti.  Virkamiehistön ja luottamushenkilöstön ja luottamuselinten välillä vallitsee hyvä yhteishenki.

Kuntalaisia edustamaan valittujen valtuutettujen tulee kuitenkin olla valppaina.  Olen aiemminkin ottanut kantaa sen puolesta, että kaikki luottamushenkilöt selvittäisivät itselleen eri päätettävien asioiden sisällön ja merkityksen. Vain oikea tieto auttaa reagoimaan oikein.

Jos kaikki valtuutetut eivät ole aktiivisia ja tiedonjanoisia, vallan ottaa ja saakin ottaa se porukka, joka hallitsee asiat.  Näin on osittain meilläkin käynyt.  Osa valtuutetuista on passiivisia ja ”heitä viedään kuin pässiä narussa”.  Sanoisin, että oma syy.

Perusasia on se, että kaikki oleellinen päätetään kuitenkin valtuustossa.  Ei mikään kunnanhallitus eikä kukaan kunnanjohtaja  voi kieltää sitä päätösvaltaa.

Siinä vaiheessa viimeistään, kun päätöstä esitellään, voi kyseenalaistaa, voi kysyä, voi selvittää ja voi pyytää ”lukuapua”.  Valtuuston kokousta edeltää maanantain valtuustoinfo, joka on hyvä mahdollisuus selvittää asioita itselle ja muille.  Mutta se ei riitä.  Sanonta kuuluu, että valmistelija käyttää valtaa.  Olkaamme siis mukana valmistelussa omassa ryhmässämme, puolueessamme, toimielimessämme.

Pyydän ja toivon, että Lempäälässä lisätään edelleen luottamuselinten ja virkahenkilöiden välistä yhteydenpitoa ja tiedonkulkua.  Esteitä sille ei nytkään ole, otetaan se vakiokäytännöksi.  Jatketaan hyvää yhteistyötä.

Heska Korhonen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?