Vesilahden tilinpäätös taas alijäämäinen

Vesilahden talousarvio vuodelle 2012 toteutui ennakoidulla tavalla. Tilinpäätös oli alijäämäinen toisena vuotena peräkkäin.

Alijäämää kertyi yhteensä 558 000 euroa. Vertailuna mainittakoon, että vuonna 2011 alijäämä oli 604 200 euroa. Myös vuosina 2013–2015 tilinpäätöksen povataan jäävän alijäämäiseksi.

Kun vuoden 2012 alijäämä huomioidaan, jää taseeseen kumulatiiviseksi ylijäämäksi yhteensä yli 2,3 miljoonaa euroa.

Vesilahden kunta laatii tämän kevään aikana talouden tervehdyttämisohjelman. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Arvela kertoo, että tervehdyttämisohjelma on vielä suunnitteluasteella eikä siitä tarkempaa tietoa saatavilla. Tarkoituksena on, että saataisiin valtuuston käsiteltävksi toukokuussa.

Ei taloudellisesti rapakunnossa

Tilinpäätösraportissa kunnanjohtaja Erkki Paloniemi kirjoittaa, että Vesilahti ei ole ”taloudellisesti rapakunnossa eikä muutoinkaan ’kuolemanlopun’ kuntia.”

Kunnan verotulo kasvoivat 5,3 prosentilla, ja ne ylittävät talousarvion 67 500 eurolla. Vesilahden tulosta painavat alaspäin merkittävästi valtionosuuksien leikkaukset.

Myös lainamäärät kasvoivat vuoteen 2011 verrattuna noin 200 eurolla asukasta kohti. Kertomusvuoden lopussa lainamääräksi muodostui 2913 euroa per asukas.

Kunnanjohtajan mukaan lauta- ja hallintokunnat noudattivat hyvin talousarviota.

– Toimintamenojen kasvu oli 5 prosenttia, kun se edellisenä vuonna oli 6,6 prosenttia.  Aikaisempiin vuosiin verrattuna myönteistä on huomioida, että erikoissairaanhoidon menot pysyivät talousarvioon varatuissa raameissa.

Kunnahallitus hyväksyi tilinpäätöksen kokouksessaan keskiviikkona 27. maaliskuuta ja lähetti sen tilintarkastajan, tarkastuslautakunnan ja kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>