Laulukisat: Samuel Shipway eteni televisiosta tutussa KIDSing-ohjelmassa kolmenkymmenen parhaan joukkoon

Ensimmäinen askel kohti musiikkiuraa

11-vuotias Samuel Shipway käy Moision alakoulua ja harrastaa jalkapallon pelaamista ja pianonsoittoa. Hän hurmasi KIDSing-tuomariston Lintu-nimisellä kappaleella ja jatkaa nyt semifinaaleihin 29 muun parhaan laulajan joukossa.

11-vuotias Samuel Shipway käy Moision alakoulua ja harrastaa jalkapallon pelaamista ja pianonsoittoa. Hän hurmasi KIDSing-tuomariston Lintu-nimisellä kappaleella ja jatkaa nyt semifinaaleihin 29 muun parhaan laulajan joukossa.

Lempäälässä asuva 11-vuotias Samuel Shipway lauloi itsensä KIDSing-ohjelman semifinaaleihin. Alkukarsintoihin osallistui Tampereella, Helsingissä ja Rovaniemellä satoja ja taas satoja laulajia, joista parhaimmat valittiin esiintymään kahdelle tuomarille, Antti Tuiskulle ja Lasse Kurjelle seuraavana päivänä.

Shipway osallistui Tampereen alkukarsintoihin, jotka käytiin jo tammikuussa. Näistä aivan ensimmäisistä karsinnoista valittiin ne, jotka pääsivät seuraavana päivänä toiselle kierrokselle kilpailemaan semifinaalipaikoista.

– Järjestäjät lupasivat soittaa saman vuorokauden aikana jatkoon selvinneille, kertoo Samuelin äiti Heidi Willandt-Shipway.

– Soitto tulikin sitten vasta yöllä, puoli kahdentoista maissa. Samuel meni nukkumaan puoli kymmeneltä. Niin paljon hän jatkoon pääsyä jännitti, Willandt-Shipway hymyilee.

Tuisku ja Kurki tykkäsivät konstailemattomasti esiintyneestä reippaasta Samuelista ja päästivät hänet semifinaaliin.

– Esitin kappaleen nimeltä Lintu, koska olin laulanut sitä jo aikaisemmin Kuoroskabassa luokkani kanssa, Samuel kertoo.

Monet tutut, työkaverit ja ystävät ovat jo ehtineet onnittelemaan perhettä pojan menestyksestä.

– Palaute on ollut pelkästään positiivista. Toki olemme sanoneet Samuelille, että vastaan voi tulla myös toisenlaisia mielipiteitä. Varsinkin YouTubessa on nimettömänä helppo kommentoida ja kirjoittaa sellaista, mitä ei välttämättä sanoisi toiselle päin kasvoja, Willandt-Shipway toteaa.

Julkisuudessa KIDSing-ohjelmaa on kritisoitu siitä, että lapset joutuvat julkisesti lytätyiksi.  Samuelin perheessä kritiikkiin suhtaudutaan rauhallisesti.

– Kilpailun yhtenä yhteistyökumppanina on näkyvästi mukana Pelastakaa Lapset ry ja lasten hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita myös järjestäjien puolelta, Samuelin äiti toteaa.

– Se, että kilpailijat ovat lapsia, otetaan huomioon myös siinä, miten semifinaaleista valitaan kilpailijat finaaliin. Jokaisesta semifinaalista jatkoon pääsee yksi laulaja yleisöäänimäärän perusteella, eikä viiden muun laulajan saamia äänimääriä kerrota. Näin siis yksi on voittaja ja kaikki muut erän laulajat toistensa kanssa samalla viivalla.

Tuomarina toimiva Tuisku on korostanut tietävänsä sanojensa painoarvon ja koettaa kannustaa myös pudonneita kilpailijoita jatkamaan laulamista.

Kilpailuun osallistuminen oli kokonaan Samuelin oma idea.

– Näin kisasta mainoksia joulukuussa ja halusin osallistua. Kilpailu tuntui juuri minulle sopivalta ja ensimmäiseltä askeleelta kohti musiikkiuraa, Samuel kertoo iloisena.

Kilpailun voittaja saa levytyssopimuksen ja todennäköisesti esiintymisiä on erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomen.

– Siinä tapauksessa meidän tehtävämme on vanhempina suojella Samuelia ja katsoa, ettei pyöritys mene liian hurjaksi, Willandt-Shipway kertoo.

Kommentit (2)

  1. Seija Ahomäki

    Hyvä Samuel!

    Oli ilo olla mukana Tampereella KIDSing-karsinnoissa ihanien laulajien lisäksi katsomassa ja seuraamassa sympaattisten tuomareiden Antti Tuiskun ja Lasse Kurjen, samoin kuin juontajien työskentelyä. Se oli tarkkaa syventymistä,sympaattista, empaattista ja eläytymistä jokaiseen nuoreen laulajaan. Ketään kilpailijaa ei laitettu ”lyttyyn”, kuten niin monissa kilpailuissa nykyään, vaan kannustettiin jatkamaan harjoittelua ja annettiin ohjeita ja halauksia. Kiitos!
    Kiitos Samuelille ilosta, mitä tuotit monille ja kiitos kotiväellensä fiksusta nuorenne tukemisesta. Kaikki tsemppi ja kannustus teille.

  2. Jorma Willandt

    Lempäälästä on lähtöisin paljon musiikin (ja muun taiteen) kanssa hienosti suoriutuneita henkilöitä.

    On ilo seurata nuoren Samuelin menestystä, jo näin varhaisessa elämän vaiheessa.

    Nuoren pojan kirkas sopraano ei voi olla vaikuttamatta meidän jokaisen tunnepintaamme. Huomaa myös
    selvästi Pirkanpojissa vietetyn ajan vaikutuksen, sekä äänenmuodostuksen-, että puhtauden muodossa.

    Onnea kisaan Samuelille ja tukijoukoille. Kisa on tiukka, iästä riippumatta.

    Äänestellään Lempäälä KIDSingin ja Samuelin kautta jälleen, ja taas huipulle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?