Nuoret muusikot taituroivat Lempäälässä

Sellisti Lauri Kankkunen kävi alakoulua Lempäälässä ja hänen vanhempansa asuvat paikkakunnalla edelleen. Kankkunen ja pianisti Pauli Jämsä konsertoivat Lempäälän kirkossa viime sunnuntaina. Kankkusen sello on ranskalainen soitin 1700-luvun lopulta. Sello on Pohjola Pankin Taidesäätiön omistuksessa. –Olen onnekas, että saan soittaa tällä. Sellon ääni on kirkas, kantava ja jalo, Kankkunen kertoo.

Sellisti Lauri Kankkunen kävi alakoulua Lempäälässä ja hänen vanhempansa asuvat paikkakunnalla edelleen. Kankkunen ja pianisti Pauli Jämsä konsertoivat Lempäälän kirkossa viime sunnuntaina. Kankkusen sello on ranskalainen soitin 1700-luvun lopulta. Sello on Pohjola Pankin Taidesäätiön omistuksessa. –Olen onnekas, että saan soittaa tällä. Sellon ääni on kirkas, kantava ja jalo, Kankkunen kertoo.

Lempäälän kirkossa kuultiin viime sunnuntaina korkeatasoista klassista musiikkia, kun Sibelius-akatemiassa opiskelevat sellisti Lauri Kankkunen (s 1990) ja pianisti Pauli Jämsä (s. 1988) pitivät paikkakunnalla konsertin. Tarkoituksena oli paitsi ilahduttaa Kankkusen entisen kotikunnan asukkaita, myös auttaa valmistautumisessa tulevaan suureen koitokseen, nimittäin tällä viikolla alkavaan Paulon sellokilpailuun.

Sellokilpailuun pyrki yhteensä noin 120 sellistiä ympäri maailman ja mukaan valittiin 25 kilpailijaa, Kankkunen heidän joukossaan. Kaiken kaikkiaan Suomesta kilpailemaan pääsi neljä kilpailijaa.

Kankkunen aloitti sellonsoiton 5-vuotiaana ja siirtyi pian aloittamisen jälkeen jatkamaan opintojaan Tampereen konservatorion musiikkiopistoon. Harjoittelumäärät olivat suuria, mutta koulukin sujui erinomaisesti.

– Kävin alakoulun Lempäälässä, mutta yläkoulun ja lukion Tampereella. Erityisesti minua kiinnostivat luonnontieteet, kuten fysiikka.

Kankkunen tutustui jo konservatorioaikoina Jämsään, joka on kotoisin Ylöjärveltä. He esiintyivät useamman vuoden yhdessä ja molemmat pyrkivät jatkamaan opintojaan Sibelius-akatemiaan.

Kun Jämsä päätti lähteä Wieniin opiskelemaan, yhteismusisointi katkesi muutamaksi vuodeksi. Sitä ennen he ehtivät osallistua Pietarissa järjestettyyn kamarimusiikkikilpailuun ja voittivat sen.

– Tänä vuonna olemme myös jälleen päässeet soittamaan yhdessä ja harjoitelleet muun muassa tätä Lempäälän konserttia varten, Kankkunen ja Jämsä kertovat.

Paulon sellokilpailuissa Jämsä ei kuitenkaan säestä Kankkusta, mutta yhteinen konsertti auttaa joka tapauksessa Kankkusta kilpailukappaleiden hiomisessa huippuunsa.

Kilpailuihin ja kilpailemiseen sekä Kankkunen että Jämsä suhtautuvat myönteisesti.

– Kilpailut ovat monella tapaa ponnahduslauta solistin uralle, keino ansaita alalla kannuksensa, Kankkunen pohtii. –Paulon sellokilpailuihin osallistuminen on urani kannalta erittäin merkittävä tapahtuma.

Nuorukaiset kuitenkin toteavat, ettei kilpaileminen sovi kaikille. Silloin kilpailemisesta tulee ainoastaan taakka, ei eteenpäin vievä voima.

– Parhaimmillaan taas kilpailuihin valmistautuminen vie kehitystä huimasti eteenpäin.

Sekä Jämsä että Kankkunen haluavat tehdä musiikkia ammatikseen, mutta suhtautuvat myös muihin vaihtoehtoihin kuin pelkkään solistin uraan myönteisesti.

– Itselleni paras tilanne olisi sellainen, että voisin tehdä monipuolisesti kaikkea, Kankkunen sanoo.

– Opettaisin ja soittaisin orkesterissa, mutta esiintyisin välillä myös solistina.

Jämsän mieleen olisi solistin uran lisäksi esimerkiksi korrepetiittorin ammatti.

– Korrepetiittorilla tarkoitetaan oopperassa työskentelevää harjoitussäestäjää, joka johtaa harjoituksia ja auttaa laulajia oppimaan oman osansa oopperassa. Ulkomailla korrepetiittoreille on paljon töitä tarjolla, Jämsä sanoo.

2008, 2010: Sellisti Lauri Kankkunen kävi alakoulua Lempäälässä ja hänen vanhempansa asuvat paikkakunnalla edelleen. Kankkunen ja pianisti Pauli Jämsä konsertoivat Lempäälän kirkossa viime sunnuntaina. Kankkusen sello on ranskalainen soitin 1700-luvun lopulta. Sello on Pohjola Pankin Taidesäätiön omistuksessa. –Olen onnekas, että saan soittaa tällä. Sellon ääni on kirkas, kantava ja jalo, Kankkunen kertoo.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?