Hulauden kunnostustöiden rahoitus varmistumassa

Rikalan kanavan uomaa on jo avattu.

Rikalan kanavan uomaa on jo avattu. Kuva: Mika Niemelä.

Maakunnan yhteistyöryhmä on puoltanut Hulauden vesialueen kunnostushanketta rahoitettavaksi Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelmasta. Hankkeen rahoituspäätös tehdään Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa.

Hankkeessa toteutetaan rakenteet Rikalan kanavaan lisäveden johtamiseksi kanavan kautta Hulauden vesialueelle.

Hankkeen toteuttaa Lempäälän kunta yhteistyössä Vesilahden kunnan, Akaan kaupungin ja Hulauden Vesialueen kunnostusyhdistys ry:n kanssa. Tavoitteena on parantaa merkittävästi veden laatua ja nostaa laatuluokkaa Hulauden vesialueella sekä kunnostaa historiallisesti arvokas Rikalan kanava. Hulauden vesialueen virkistyskäytön potentiaali on erittäin suuri, mutta vedenlaatu on Pirkanmaan heikoimpia.

– Hanke on nyt saanut vahvistuksen päärahoittajan osalta ja voimme turvallisin mielin laittaa vauhtia toteutukseen, kommentoi Hulauden kunnostushankkeen hankepäällikkö Mika Niemelä.

Hän kertoo, että hankkeen toteutuksen ensimmäinen vaihe on Rikalan kanavan avaaminen. Sen jälkeen Hulaudesta vedetään putki heinälahteen, jotta vesialueen happitilanne parantuu. Kolmannessa vaiheessa on Näppilän sillan pohjapadon rakentaminen. Tämäkin työ on jo aloitettu.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 664 000 euroa, josta EAKR ja valtion osuus 332 000. Kuntarahoituksen osuus on 252 320 ja yksityisen rahoituksen osuus 79 680 euroa. Hanke kestää toukokuun 2014 loppuun.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?