Tutkimuskokeilu: Altti Näsi on kerännyt kolmen kuukauden ajan hoytamo.com-verkkosivulle tietoa ja tarinoita Höytämön kylästä. Nettisivuista tuli jättihitti alueen asukkaiden keskuudessa.

Höytämö herää eloon verkossa

Altti Näsi ei ole itse paljasjalkainen höytämöläinen, mutta on asunut alueella kolmisen vuotta.

Altti Näsi ei ole itse paljasjalkainen höytämöläinen, mutta on asunut alueella kolmisen vuotta.

Ei tarvittu muuta kuin Höytämön asukasyhdistyksen ilmoitustaululle laitettu paperilärpäke, jossa luki hoytamo.com.

Siitä lumipallo lähti vyörymään. Sääksjärven Höytämön asukkaat löysivät Altti Näsin perustaman uuden verkkosivun nopeasti. Helmikuun alusta lähtien sivuilla on jo Näsin mukaan yli 13 ooo lukijakertaa.

– Olen ollut jo pitkän aikaa kiinnostunut yhteisöistä ja yhteisöllisyyden puutteesta. Kokeiluni Höytämön verkkosivuihin liittyen kertoo, että yhteisöllisyyttä on kyllä edelleen olemassa. Se on vain erilaista kuin ennen.

Sivusto osa väitöstyötä

Höytämön sivut liittyvät Altti Näsin Lapin yliopistoon tekemään väitöskirjaprojektiin. Verkkosivujen perustaminen on Näsin mukaan ehdottamasti kätevin tapa luoda yhteisöllisyyttä nykyään.

Näsin tutkimuksen keskeinen kysymys on, miten internetiä voidaan hyödyntää yhteisöllisyyden luomisessa.

– Joskus kaksikymmentä vuotta sitten olisin voinut tehdä lehteä, jota olisin sitten jakanut ihmisten postilaatikoihin. Nyt tämä ei maksa mitään, koska ei tule paino- eikä jakelukustannuksia. Internet toimii myös aivan erilaisena keskusteluväylänä.

Samalla kun Näsin sivut alkoivat kerätä huomiota Höytämössä, alkoi myös jutunkertojia löytyä nopeasti.

– Saan sähköpostia viikoittain. Juuri joku nainen kyseli, että enhän vain lopeta tämän sivuston tekemistä. Ja naapurit tulevat aina juttelemaan kun törmäävät.

Sivuilla on julkaistu  juttuja niin harrastusmahdollisuuksista, kylän tarinoista kuin ihmisistäkin. Esimerkkeinä mainittakoon työmatkavertailu Höytämöstä Tampereelle, Kyynärö-burgerin teko-ohjeet ja juttu 60- ja 70-luvulla nuoruuttaan Höytämössä viettäneistä.

Viimeiset jutut ilmestyvät sivuille tulevana viikonloppuna.

Höytämö-teemakupista kahvi maistuu.

Höytämö-teemakupista kahvi maistuu.

Se mikä on naapurissa, kiinnostaa

Näsi mittaa sivuillaan koko ajan sitä, mitä juttuja luetaan ja kuinka paljon.

– Ihmisiä kiinnostavat asiat ja ihmiset, jotka ovat lähellä. Ja ennen kaikkea heidän naapurinsa.

Esimerkiksi Kiillon historiasta Näsi päätti kirjoittaa henkilöiden kautta. Hän huomasi heti, että juttu kiinnostaa lukijoita. Toisin olisi voinut käydä, jos juttu olisi rakennettu vaikkapa yritysnäkökulmasta.

Näsi kertoo, ettei halunnutkaan markkinoida sivustoaan laajemmin, vaan pyrki selvittämään, kuinka se vetää nimenomaan höytämöläisiä ihmisiä puoleensa. Vain asukasyhdistyksen ilmoitustaululla mainostetun sivun juttuja alettiin kuitenkin nopeasti jakamaan Facebookin välityksellä.

– Kun huomaan, että joku linkittää jutun Facebookiin, nousevat lukijamäärät todella nopeasti. Kylän asukkaat ikään kuin markkinoivat sivua Facebookin kautta ilmaiseksi.

Sosiaalista sitouttamista

Isona teemana Näsin tutkimuksessa on termi sosiaalinen side. Kyse on yhteisöllisyyden muodostumisesta, joka ei tapahdu ainoastaan ylhäältä alaspäin, vaan myös asukkaiden välillä. Sama ilmiö näkyy lehtimaailmassa, kun sanomalehdet ovat avanneet toimitustaan lukijoille ja antavat heidän tuotoksilleen yhä enemmän painoarvoa.

– Esimerkkinä sosiaalisesta siteestä voi mainita Sääksjärven Facebook-ryhmän, jossa asukkaat luovat itse julkista keskustelua.

Näsin mukaan hoytamo.comin kaltaisilla sivustoilla on demokraattista potentiaaliakin.

– Tein Paunun alueesta jutun, jonka yhteyteen laitoin linkin Tampereen seudun joukkoliikennekyselyyn. Rohkaisin lukijoita ehdottamaan, että linja 26 ajajaisi Höytämöön asti. Ja näinhän lopulta päätettiin. En väitä, että tämä olisi ainoa syy, mutta kenties sillä on vaikutusta ollut.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>