Matti Haapalan taidetta esillä Sääksjärven kirjastossa

Sääksjärven kirjastossa järjestetään näyttely taiteilija Matti Haapalan kunniaksi. Haapala oli lempääläläinen itseoppinut kuvataiteilija. Hän kuoli kymmenen vuotta sitten.

Näyttely on avoinna 13.–31. toukokuuta kirjaston aukioloaikoina. Näyttelyssä on kolme eri teoskokonaisuutta, jotka vaihtuvat viikon välein.

Haapala asui koko ikänsä Sääksjärvellä ja sen lähistössä. Monella lempääläläisellä on hänen taulujaan, joita Haapalan pitkäaikainen ystävä Mikko Nurminen on koonnut nyt näyttelyksi. Nurmisen pyyntö antaa teoksia lainaksi näyttelyyn sai niin paljon vastakaikua, että näyttelyn teokset vaihtuvat kolmen viikon aikana pariinkin kertaan.

Haapalasta ja hänen kunniakseen järjestetystä näyttelystä kirjoitettiin juttu Lempäälän-Vesilahden Sanomiin huhtikuussa.

Matti Haapala maalasi jo nuoresta saakka. Työuransa hän teki kenkätehtaassa, mutta ryhtyi 1990-luvulla kokoaikaiseksi taiteilijaksi. Viimeisinä vuosinaan Haapala toimi myös Lempäälän taideyhdistyksen puheenjohtajana. Haapala teki niin perinteisiä muotokuvia ja maisemia kuin ilmaisultaan modernimpiakin töitä.

Näyttely kuuluu Lempäälän vuoden 2013 Hyvässä seurassa -kulttuuriteemaan. Sen toteuttaa Mikko Nurminen yhteistyössä Lempäälän kulttuuripalvelujen kanssa.

Mikko Nurminen esittelee taulua, jolla on tunnearvoa. Matti Haapala on maalannut teokseen Nurmisen ja Haapalan isät.

Mikko Nurminen esittelee taulua, jolla on tunnearvoa. Matti Haapala on maalannut teokseen Nurmisen ja Haapalan isät.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?