Sopimus: Vaikka Tappara tulee olemaan farmiemo, jatkuu myös Kisan ja Ilveksen yhteistyö

Tapparasta Kisan farmiemo jääkiekossa

Lempäälän Kisa ja Tampereen Tappara solmivat perjantaina 3. toukokuuta ensi kautta koskevan farmisopimuksen keskenään. Vaikka Tappara tulee olemaan niin sanottu farmiemo, niin Kisan ja Ilveksen yhteistyö jatkuu tulevallakin kaudella edellissesonkien tapaan.

– Meiltä pelasi viime kaudella vajaa kymmenkunta kaveria Mestistä Kisassa ja saimme siitä hyvät kokemukset, kiitteli Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen edelliskauden yhteistyötä.

Tapparan kausi päättyi hopeamitaleihin, joita oli vahvassa roolissa takomassa muun muassa Olli Palola ja Jan-Mikael Järvinen, jota pelasivat usean viikon ajan Kisassa syyskaudella.

– Iso rooli Mestiksessä ylivoima- ja alivoimapelaamisineen kehittää pelaajaa yksilönä ja hän on valmiimpi ottamaan liigasakista oman roolinsa, kuten esimerkiksi Palola ja Järvinen erinomaisella tavalla tekivät, toimitusjohtaja Leinonen totesi.

Viime vuoden kokemukset pidemmistä laina-ajoista olivat niin hyviä, että tulevanakin kautena laina-ajat ovat lähtökohtaisesti huomattavasti pidemmät kuin pelin tai muutamia pelejä.

– On kaikille kolmelle osapuolelle eli Tapparalle, Kisalle ja pelaajalle itselleen etua, että pelaaja on hiukan kauemmin yhdessä paikassa. Totta kai loukkaantumis- ja sairastumissumat ovat asia erikseen, silloin pitää tehdä nopeampia ratkaisuja.

Maalivahtien liikkuminen on oma lukunsa, sillä pidempään syrjässä olleelle liigaveskarille yksi peli Mestistä tekee tuntuman löytymisessä hyvää ennen liigakehiin hyppäämistä.

– Muistaa kannattaa, että kevään ykkösveskarimme Juha Metsolakin kävi useamman pelin Kisassa hakemassa pelirutiinia, Leinonen huomauttaa.

Lainapelaajien nimistä tiedetään vasta ensi kauden alkajaisiksi, mutta esimerkiksi Tapparan A-nuorista vanheni koko joukko lupaavia pelaajia, joista Mestiksen tasolle voi olla isoa iloa.

Tampereen Ilveksen valmennusjohto Tuomas Tuokkola ja apuvalmentaja Sami Hirvonen ovat ilmaisseet seuransa halun olla LeKi:n kanssa yhteistyössä ensi kaudella, joten myös tupsukorvien pelaajia Lempäälässä nähtäneen edelliskausien tapaan.

Kisan valmentaja Jarkko Glad arvelikin, että niin sanottua omaa LeKi-merkkistäpelaajarosteria pitää olla riittävästi, mutta ennakoi liigalainojen lukumäärän vaihtelevan peleissä muutamasta pelaajasta reiluun kentälliseen.

Glad on kutsunut joukkonsa avauspalaveriin ja ensimmäisiin testeihin kuluvalla viikolla ja jäälle Kisa menee ensimmäistä kertaa viikolla 13. Pelaajasopimuksia aletaan sorvata välittömästi ja ensimmäisiä uutisia asian tiimoilta Kisan seurajohdon mukaan on tiedotettavissa toukokuun puolivälin jälkeen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?