Rõugelaiset pikavisiitillä Vesilahdessa

 

Vesilahden virolaisen ystävyyskunnan Rõugen oma jääkiekkojoukkue Rõuge Snaiprid teki pikavisiitin Suomeen. He tulivat perjantaina 3. toukokuuta, jolloin pääsivät näkemään helsingissä jääkiekon MM-kisojen ottelun Ranska-Slovakia. Slovakia voitti ottelun 6-2 ja hallissa oli rõugelaisten mukaan ollut hieno tunnelma.

Ottelun jälkeen suunnaksi otettiin Vesilahti. Maatilamatkailu Ala-Orvolassa rõugelaisia oli vastassa Länsi-Vesilahden VPK:n edustajia. Iltapalan ja kuulumisten vaihdon ohessa vieraat ja isännät seurasivat sivusilmällä  Suomi-Saksa jääkiekko-ottelua, jonka Suomi voitti jatkoajalla 4-3.

Seuraavana päivänä rõugelaisten ohjelmassa oli tutustuminen Vesilahden kirkkoon ja kivisakastiin Vesilahden kunnan matkailuneuvoja Satu Karvisen johdolla. Matka jatkui kirkolta Narvaan, jossa vuorossa oli tutustuminen Vesilahden kotiseutumuseon alueeseen ja Narvan lavaan. Museoaluetta esitteli Vesilahden Museoyhdistyksen puheenjohtaja Hilkka Rantala.

Suurimmat kiinnostuksen kohteet olivat tervahauta ja hevoskierto. Lounaan aikana Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi ja Rõugen kunnanvaltuuston pitkäaikainen puheenjohtaja Jaak Pächter sekä Rõugen koulun rehtori Toomas Raju keskustelivat muun muassa kuntayhteistyön jatkumisesta.

Keskusteluissa kävi ilmi, että kiinnostus jatkaa tämäntyyppistä kanssakäymistä tuntui olevan suurta ja aitoa. Jaak Pächter on Rõugen jääkiekkojoukkueen ns. manageri ja myös Rougen jääkiekkokaukalon toteutuksen ykköshahmo. Pächter samoin kuin Raju myös pelaavat joukkueessa.

Isännät tylyjä kiekkoilijoita

Lempäälän jäähallissa oli sitten vierailun huipennus, kun Vesilahden kunnan ja Länsi-Vesilahden VPK:n yhdistetty joukkue pelasi Rõuge Snaipridia vastaan. Vesilahti oli tällä kertaa tyly isäntä ja voitti ottelun 12-4 Harri Pitkämäen hääriessä kukkona tunkiolla ja tekemällä viisi maalia.

Vapaapalokuntalaisten paras pistemies oli paluun kaukaloon tehnyt Juha Virta, tehot 1+3 ja rõugelaisista kolme miestä tehoili 1+1 eli Janek Eks, Toomas Rebana ja Taavi Tuvike. Erotuomarina toimi Rauno Hanhela.

Ottelun jälkeen saunottiin ja syötiin jäähallilla ennen kuin rõugelaiset suuntasivat paluumatkalle.

 Matkalla oli mukana 19 henkilöä, joista pelaajia oli 15, lapsia kolme sekä kuljettaja. Myös lapset pääsivät kokeilemaan luistelua Lempäälän jäähallin jäällä. Tappiosta huolimatta rõugelaiset tuntuivat nauttivan vierailusta. Suurin osa heistä oli ensimmäistä kertaa Suomessa ja Vesilahdessa.

Jari Saarnio

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?