Juha Pärkkä hallikauden tennisässä

Lempäälän sisätenniskausi huipentui jälleen kunnanmestaruuskilpailuihin. Mestaruuksia jaettiin tällä kertaa viidessä aikuisten ja kuudessa nuorten luokassa. Kisatapahtuma olikin vilkas ja otteluidentäyteinen.

Miesten kaksinpelissä Juha Pärkkä nappasi uransa ensimmäisen Lempäälän mestaruuden. Finaalissa Mikko Lehtinen hallitsi ottelua aina tilanteeseen 6–0, 5–2 saakka,  minkä jälkeen Pärkkä aloitti nousun ja taisteli voiton kolmannessa erässä itselleen.

Nelinpelissä Pärkästä leivottiin tuplamestari, kun hän parinaan Vesa Nieminen vei finaalin nimiinsä. Naisten kaksinpelissä tasaisen finaalin voittaja oli Jenni Lankinen. Seniorien ykkönen oli Pekka Kärkkäinen ja harrastajasarjan Joni Pussinen.

Junioriluokissa kovinta vääntöä käytiin poikien kilpasarjassa, jossa Akseli Jakala vei tiukan kamppailun jälkeen voiton.

– Kilpailemisen ilo on olennaista myös tenniksessä ja kilpailut ovat usein niitä parhaita harjoitustilaisuuksia, kommentoi kilpailunjohtajana toiminut Timo Reunanen.

Lempäälän tenniksessä kesäkausi on jälleen vilkas. Lempäälän Tennisseuran  tarjoamaa toimintaa riittää kaikenikäisille ja -tasoisille tennispelaajille koko kesän ajaksi.

 

Tennis

Lempäälän sisähallimestrauuskilpailut.

Miehet 2-peli: Juha Pärkkä–Mikko Lehtinen 0–6, 7–6, 10–4.

Miehet 4-peli: Vesa Nieminen/Juha Pärkkä–Mikko Lehtinen/Jussi Ylönen 7–6, 6–4.

Miehet harrastajasarja 2-peli: Joni Pussinen–Joakim Kortesmaa 6–2, 6–1.

Naiset 2-peli: Jenni Lankinen–Ene Härkönen 2–6, 7–5, 10–6.

Miehet 60 2-peli: Pekka Kärkkäinen–Mauri Onttonen 6–2.

Minitennis sarja A: Valtteri Sirén–Viljam Kortesmaa 10–9.

Minitennis sarja B: Tuomas Ali-Löytty–Iida Valkama 10–8.

Pojat harrastajasarja A: Juuso Kotiranta–Otto Nieminen 6–2.

Pojat harrastajasarja B: Joel Mutila–Lassi Pajunen 6–2.

P14 2-peli: Akseli Jakala–Tiitus Korpela 7–6.

P16 4-peli: Tiitus Korpela/Aleksi Viitaharju–Matias Pärkkä/Pyry Lohi 6–3.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?