Uutta päiväkotia aletaan suunnitella Kuljuun

Linnajärven alueelle Kuljuun rakennetaan uusi päiväkoti. Päiväkodin rakentaminen vahvistui, kun kunnanhallitus hyväksyi Linnajärven asemakaavaehdotuksen kokouksessaan 20. toukokuuta.

Kaava-alueessa on mukana kaksi uutta julkisten lähipalvelujen korttelialuetta, joista eteläisemmälle Lempäälän kunta alkaa ensi tilassa suunnitella uutta päiväkotia.

Linnajärventien asemakaavaluonnos oli nähtävillä 30.8–3.10.2012. Tuolloin kaava-alue ulottui Tampereentieltä moottoritien reunaan saakka. Ongelmakohdiksi osoittautuivat erityisesti Linnajärventien alueen rajaaminen ja moottoritien reunassa sijaitsevien tonttien kaavamerkinnät.

Ely-keskuksessa pidetyn viranomaisten työneuvottelun perusteella päätettiin, että Linnajärventien asemakaava-alue jaetaan kahteen osaan. Läntisen osan suunnittelua jatketaan välittömästi ja moottoritien puoleisen osan suunnittelua sen jälkeen, kun moottoritien kolmannen kaistan aluevaraussuunnitelma on valmistunut. Ely-keskuksen arvion mukaan suunnitelma valmistuu viimeistään vuoden 2014 keväällä.

Nyt valmistuneen Linnajärventien läntisen osan kaavaehdotuksen suunnittelualueseen kuuluu Tampereentien liikennealuetta sekä neljä korttelia niihin liittyvine virkistys- ja katualueineen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?