Lempäälän urheiluautoilijat isännöimässä Rallicrossin SM-osakilpailua

Kardaani1Tulevana suvena Lempäälän Urheiluautoilijat keräävät jälleen joukkonsa Honkajoelle järjestääkseen heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena jo 28. kerran Jokamiehenluokan Kardaanikunkku-kilpailun. Kuukautta myöhemmin elokuun viimeisenä lauantaina on luvassa toistamiseen lempääläläisille myönnetty Rallicrossin SM-sarjan päätösosakilpailu.

Kardaanikunkku on tarkoitettu vain ja ainoastaan Kardaanivetoisille Jokamiehenluokan autoille. Kilpailussa ajetaan kahden päivän aikana kolmessa eri luokassa. Yleisen luokan voittaja saa päähänsä JM-kardaanikunkun kruunun, naisten voittajan harteille asetellaan kardaanikuningattaren viitta ja nuorten paras aateloidaan kardaaniprinssiksi tai -prinsessaksi.

Lempäälän Urheiluautoilijat ovat joutuneet järjestämään kilpailunsa oman radan puutteesta johtuen lähes aina toisaalla. Tänä vuonna kisa järjestetään Honkajoella Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa.

Viime vuonna ”Kunkussa” oli mukana vajaat 400 kilpailijaa, joiden ajosuorituksia oli saapunut paikalle seuraamaan lähes 3000-päinen yleisö. Tänä vuonna lempääläläiset odottavat kilpailijamäärän nousevan yli 500 ja yleisöäkin uskotaan paikalle tulevan reilut 4000.

Rallicrossin isännöijänä toistamiseen

LemUA on saanut isännöitäväkseen tänä kesänä toistamiseen Rallicrossin SM-sarjan kuudennen ja samalla sarjan päättävän osakilpailun. Toukokuussa alkanut kuusi osakilpailua käsittävä sarja saa päätöksensä Pesämäen Moottoriurheilukeskuksessa elokuun viimeisenä lauantaina.

SM-sarjassa on mukana neljä LempäälänUA:n edustajaa. SRC:ssä mukana ovat Ville Mikkola BMW M3:lla ja Hanna Liinamaa Volvo S40:llä. Autokrossissa seuran värejä puolustaa Antti Kulmala Ford Escort Rs 2000:lla. Crosskart-luokassa nähdään nuori Valtteri Koski.

Kardaanikunkun ja Rallicrossin SM-osakilpailun järjestelykoneistot työllistävät tänäkin vuonna reilut 100 autourheilusta kiinnostunutta lempääläläistä kahden viikonlopun aikana.

– Kardaanikunkun 400 toimitsijasta noin kolmannes tulee omasta jäsenistöstä. Rallicrossin 200 toimitsijasta suurin piirtein puolet on ”omia”, kertoilee Lempäälän Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana toimiva Teemu Nurmi.

Suuria tapahtumia ei pystytä myöskään järjestämään ilman yhteistyökumppaneita. Vuosien saatossa useat lempääläläiset yritykset ovat olleet vahvasti omalla panoksellaan tukemassa Kardaanikunkun ja nyt myös Rallicrossin järjestämistä.

Lempäälän Urheiluautoilijoiden taidot kilpailunjärjestäjänä on huomattu myöskin muualla Suomessa. Tästä suurimpana kunnianosoituksena on AKK:n vuoden kilpailujärjestäjän palkinto vuodelta 2010.

 Harri Sihvola

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?