Perustetaan Pirkanmaan kaupunki

Kuntarakennekeskustelu velloo varsinaisena soppana.  Siihen on sekä valtakunnallisia että paikallisia syitä.  Lisäksi valtakunta ja sen alueet eivät keskustele keskenään.

Minua kiinnostaa oma lähialueeni, joka on Pirkanmaa. En kykene neuvomaan muita enkä halua puhua muiden alueiden asioista.  Teen ehdotuksen uuden Pirkanmaan kaupungin perustamisesta.

On erittäin tuskallista huomata keskustelun vellovan väärissä asioissa.  Oikea asia on mielestäni se, miten me pirkanmaalaiset pärjäämme tulevaisuudessa.  On nostettava katse 10, 20, 30, 40 ja 50 vuoden päähän.

Tämän päivän tehottomuudet eivät saa hukata meiltä mahdollisuutta tehdä muutoksia.  Meidän tulee huolehtia hyvinvoinnistamme sen kaikissa ulottuvuuksissa.  Terve talous mahdollistaa terveen hyvinvoinnin.

Nyt meillä on näennäisesti asiat hyvin, mutta jo noin 10 vuoden kuluttua, jos jatkamme nykymallilla, on Tampereen ja kehyskuntien veroprosenttia nostettava kunnasta riippuen 8,5–15,9 prosenttiyksikköä (Nokian talousjohtaja, vt. kaupunginjohtaja Pasi Virtanen 30.5.2013 seutufoorumissa).  Julkisuudessa on esillä paljon erittäin huolestuttavia ennusteita ja näköaloja.  Otetaan niistä vaarin, ei pilata lastemme tulevaisuutta.

Olen laatinut ”lakiehdotuksen” Pirkanmaan kaupungin perustamisesta.  Kuntaliitos ei ole mikään ratkaisu, on syytä perustaa uusi kaupunki ja turvata sen toiminta Suomen eduskunnan säätämän lain voimalla.  Tähän lakiin tulee alueen uusi rakenne ja hallintomalli.  Tässä laissa kerrotaan mm. soten hoidosta alueella yhden kunnan toimintana lukuun ottamatta Ervaa.  Uuden kaupungin hallinto huomioi neljä eri teemaa, joita ovat alueteema, puoluepoliittinen teema, tasapainoteema sekä demokratian turvaamisen teema.  Tässä laissa kumotaan kuntien kaikkien työntekijöiden viiden vuoden turva muuttamalla se yhden vuoden turvaksi.

Ehdotukseni lyhyesti: Nykyiset kehyskunnat ja Tampere lakkautetaan.  Perustetaan uusi Pirkanmaan kaupunki, jossa on asukkaita vuonna 2020 425 516 henkeä.

Poliittinen toiminta tapahtuu viidellä alueella, jotka ovat keskeinen, eteläinen, läntinen, itäinen ja pohjoinen alue.  Nämä alueet määritellään yhteyksien ja luonnollisten yhteenkuuluvuuksien mukaan.  Nykyisiä rajoja ei kunnioiteta.  Alueille valitaan vaaleilla aluevaltuustot, joiden tehtävä on valmistella ja esittää alueensa esitykset yhteiseen kaupunginvaltuustoon.  Se puolestaan koostuu kaikista aluevaltuutetuista.  Samat ihmiset, jotka valmistelevat alueilla asioita, kokoontuvat yhdessä käyttämään budjetti- ja päätösvaltaa.

Kaupunginvaltuusto kerää verot ja määrää maksut. Se jakaa rahat päätöksensä mukaan niin kuin nytkin eri kunnissa tapahtuu.  Aluevaltuustojen voimasuhteet määrätään niin, että tasapainoinen kehitys on mahdollista ilman ristiriitoja.  Suurin osa asioista päätetään yksinkertaisella enemmistöllä.  Suuret linja-asiat päätetään määräenemmistöllä.  Toimeenpanovalta on kaupunginhallituksella, joka muodostetaan valtuutetuista.  Kaupunginhallitusta johtaa kokopäivätoiminen pormestari apunaan kokopäivätoiminen sihteeri.  Apulaispormestareita ei ole.

Paikallinen demokratia turvataan aluevaltuustojen toiminnalla.  Niiden tehtäväksi tulee järjestelmällisesti ylläpitää kansalaiskeskustelua foorumeiden ja kyselytuntien muodossa.

Koko rakennettu infra ja muu omaisuus siirtyy ilman jako- ja arvotuskeskustelua uudelle kaupungille.

Kaikki kuntayhtymät puretaan.  Erva  rakentuu TAYS:n ympärille niin, että Pirkanmaan kaupunki on yksi sen jäsenkunnista.  Muut ulkopuolelle jäävät kunnat muodostavat omia liitoksiaan ja voivat turvautua Pirkanmaan kaupunkiin käyttämällä sitä vastuukuntana.

Tämä malli on tarkoituksella yksinkertainen.  Se on tarkoituksella demokraattinen.  Se toteuttaa alueellista ja kokonaistaloudellista etua.

Unohdetaan näennäiset muutokset.  Unohdetaan valtiovallan asettamat paineet.  Otetaan ohjakset omiin käsiin ja luodaan uusi Pirkanmaan kaupunki.

 

Heska Korhonen (kok.)

kunnanvaltuutettu

Lempäälä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?