Bussilinjat 71 ja 70 yhdistetään

Bussiinjat 71 (Tampere–Lempäälä) ja 70 (Tampere–Kangasala)  yhdistetään yhdeksi linjaksi. Linja kulkee Hauralasta Lempäälän kautta Tampereelle, josta matka jatkuu Kangasalalle.

Joukkoliikennelautakunta kertoo, että näin linjan 71 suunnittelussa havaittu aikataulujen epäluotettavuus saadaan ratkaistua ilman lisäkustannuksia. Epäluotettavuus olisi johtunut liian lyhyeksi muodostuvasta kääntöajasta päätepysäkillä.

Linjojen yhdistäminen ei estä Lempäälän ja Tampereen välisten vuorojen liikennöimistä Sääksjärven ja Tampereen välillä moottoritietä pitkin. Linjojen yhteen kytkeminen edellyttää vuorotarjonnan osalta Kangasalan ja Lempäälän suunnalla käytettävän kaikkina liikennöintiaikoina samaa vuoroväliä.

Linjat liikennöivät 2o minuutin välein talvikaudella. Muina aikoina ja viikonpäivinä bussit kulkevat puolen tunnin vuorovälein. Yö- ja varhaisaamun liikenne kulkee tunnin vuorovälillä.

Linjan 71 kilpailutuksesta ehdittiin jo päättää joukkoliikennelautakunnassa 15. toukokuuta. Nyt lautakunta lisäsi tähän tarjouskilpailuun linjan 70. Liikennettä ollaan hankkimassa ajalle 1.7.2014 – 31.5.2018.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?