Roihu: Juhannuskokko on kaunis katsella, mutta sen sytyttäminen ja valvonta vaatii tarkkaavaisuutta. Tulella ei saa leikkiä.

Kolmekymmentä vuotta kokonpolttoa

Juhannuksena 2012 Jutiloiden kokko roihusi tähän malliin. Kuva: Jutilan perheen valokuva-albumi

Juhannuksena 2012 Jutiloiden kokko roihusi tähän malliin. Kuva: Jutilan perheen valokuva-albumi

– Kokkoa on poltettu niin kauan kuin minä muistan, 70-luvulta lähtien.

Sami Jutila Vesilahden Narvasta sytyttää tänäkin vuonna juhannuskokon samaan paikkaan mihin se on sytytetty jo ainakin kolmekymmentä vuotta. Paikalle saapuu kokkoa katsomaan niin tuttuja, tutun tuttuja kuin lähistön mökkiläisiä. Alkujaan Jutilan kokkoa ihasteltiin vain pienellä porukalla, mutta nykyisin roihu on houkuttanut paikalle jopa kuudestakymmenestä seitsemäänkymmeneen juhannuksenviettäjää.

Kokon rakennusaineet kerätään kasaan yhteistuumin. Risuja, puita ja takkaan kelpaamatonta rakennusjätettä kootaan kokon paikalle pitkin vuotta. Muutaman kerran kokko on jäänyt polttamatta metsäpalovaroituksen vuoksi ja seuraavana vuonna roihu onkin ollut tuplasti suurempi. Tulella ei siis Jutilassa leikitä, eikä metsäpalovaroituksen aikaan kokkoa sytytetä. Kokon paikka on aina sama, jo hyväksi havaittu, paloturvallinen paikka pellon ja kivikasan keskellä.

Sami Jutilan juhannuskokko on tänä vuonna kookas ja luvassa on kunnon roihu.

Sami Jutilan juhannuskokko on tänä vuonna kookas ja luvassa on kunnon roihu.

Kokko sytytetään illalla kahdeksan maissa, jotta paikalle saapuvat lapsetkin ehtivät sen nähdä. Makkaranpasto onnistuu puoliltaöin ja muuten ohjelmassa on kokonkatselun lisäksi yleistä yhdessäoloa.

– Puheita saa kuitenkin pitää ja esiintyä. Ohjelman järjestäminen sallittua, mutta ei pakollista, nauraa Jutila.

Jutila muistaa palokunnan kurvanneen paikalle kerran. Paloauto kävi tienpäässä kääntymässä, kun tulipalo paljastuikin kokoksi.

– Kyllä se on kuitenkin ihan hyvä, että katsellaan muuallekin kuin omaan pihaan, hän tuumaa hälytyksestä.

Seuraavana aamuna kokosssa voi paistaa vielä makkarat, kunhan muistaa ettei lähde makkaranpaistoon kumisaappailla mitkä voisivat sulaa kuumilla ympäryskivillä. Jutila vakuuttaa, että kokkoperinne jatkuu edelleen vuodesta toiseen ja tämänvuotisen kokon sammuttua paikalle aletaan kerätä heti uusia risuja.Juhannuskokko_2

 

Ohjeita kokonpolttajalle

  • Metsäpalovaroituksen aikana juhannuskokon ja muiden avotulien tekeminen on kiellettyä kaikkialla varoitusalueella.
  • Juhannuskokkoa ja muita avotulia ei saa sytyttää ilman maanomistajan lupaa.
  • Kokon paikka on valittava siten, ettei siitä aiheudu palon leviämisvaaraa maastoon tai rakennuksiin.
  • Kokko on rakennettava palamattomalle alustalle. Syttyvä kasvillisuus poistetaan sekä kokon alta että riittävän laajalta alueelta sen ympäriltä.
  • Tuulen suunta ja voimakkuus on huomioitava ennen kokon sytyttämistä.
  • Sammutusvälineitä on varattava riittävästi tulen sammuttamista varten.
  • Tulta ja ympäristöä on valvottava koko palamisajan.
  • Palojätteet on lopuksi sammutettava vedellä.
    Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?