Uusi elämä: Markus Saarinen jännitti turhaan muuttoa

Lastenkodista omaan kotiin oli pitkä tie

Markus Saarinen asuu nyt omassa kodissa kihlattunsa kanssa. Jalmari-kissa on perheen uusi tulokas.

Markus Saarinen asuu nyt omassa kodissa kihlattunsa kanssa. Jalmari-kissa on perheen uusi tulokas.

Markus Saarisen lapsuus ja nuoruus eivät ole olleet helpoimmasta päästä. Kiukaisissa Satakunnassa perheineen asunut poika otettiin huostaan kymmenvuotiaana.

– Kotona oli kaikenlaista, kuten vanhempieni riitoja. Jouduin tavallaan heidän riitelynsä väliin. Huhuttiin myös, että olin mukana isän ryyppyreissuilla, mutta se ei oikeastaan pitänyt paikkaansa, Saarinen kertaa lapsuuttaan.

Kymmenvuotiaalle oli kova paikka joutua pois kotoaan. Hänen sijoitettiin lastenkotiin Urjalaan. Yhteydenpitoa vanhempiin rajoitettiin, kuten joissain huostaanottotapauksissa tehdään.

Markus Saarinen pohtii, että kokemukset ovat jollain tavalla kuitenkin kasvattaneet hänen luonnettaan.

Poika oli lastenkodissa 14-vuotiaaksi. Hän kertoo, että vaikka siellä oli säännöt, niin kaikenlaista pääsi silti tekemään.

– Mutta ei siitä sen enempää, Saarinen hymyilee salaperäisesti.

Markus Saarinen on harrastanut kitaransoittoa vuosien ajan.

Markus Saarinen on harrastanut kitaransoittoa vuosien ajan.

Rajojen hakua

Uusi ajanjakso elämässä koitti, kun hän pääsi sijaisperheeseen Lempäälään.

– Herättihän se aluksi pientä ihmetystä, kun teinipoika laitettiin perheeseen, jossa oli suhteellisen tiukat rajat. Oli hakemista, että mitä saa tehdä ja mitä ei.

Saarinen tuli kuitenkin hankalan alun jälkeen hyvin toimeen sijaisperheen kanssa. Hänen kokemustensa perusteella lapsi tai nuori pitäisi sijoittaa aina ensimmäisenä perheeseen eikä laitokseen.

– En minä sijaisperheen vanhempia ole koskaan sanonut isäksi ja äidiksi, eikä siihen ole tarvettakaan. Tärkeintä on, että saa asua perheessä.

Myös sijaisperheessä kului nelisen vuotta. Nyt 18-vuotias Saarinen on asunut omillaan helmikuusta lähtien. Kaikki on mennyt paremmin kuin nuorimies jännitti käyvän. Sijaisperheen isä on hänen jälkihuollon yhteyshenkilönsä, jonka kanssa ollaan yhteydessä viikoittain. Yhteyshenkilöltä muun muassa saa neuvoja käytännön asioihin.

Sijaisperheeseen pääsemisessä oli muitakin etuja.

– Muuten en olisi tullut Lempäälään ja tavannut tuota Emmiä, Markus Saarinen sanoo viitaten avopuolisoonsa ja kihlattuunsa.

Kunniakirjoja sateli

Pariskunta asuu nyt viihtyisässä rivitalokaksiossa Lempäälän keskustan tuntumassa. He ihastuivat siihen heti, ja takapihalle on jo tehty kukkapenkki.

Perheessä on uutena tulokkaana Jalmari-kissa, joka hyörii lattialla leikkien kotoisasti.

Saarisella on jäljellä vuosi opintoja yhteensä kolmen vuoden koulutuksesta Valkeakosken ammattiopiston rakennuspuolella. Vapaa-aikanaan hän tykkää soittaa kitaraa.

– Aloin soittaa 12-vuotiaana. Aloittelen nyt kaverini kanssa bändiprojektia metallimusiikin parissa. Olemme tehneet biisejä ja soitelleet yhdessä. Olen harrastanut myös painonnostoa treenimielessä sekä piirtänyt. Kuvaamataito oli vahva aineeni koulussa, mies kertoo.

Hän sai hiljattain kaksi kunniakirjaa Perhehoitokumppanit Suomessa (PKS) -organisaatiolta. Se tuottaa lastensuojelun perhehoidon palveluja ja on erikoistunut vahvasti tuetun perhehoidon tuottamiseen ja järjestämiseen.

Markus Saarinen osallistui PKS:n ensimmäiseen nuorten foorumiin ja otti vastuuta sen suunnittelusta ja vetämisestä. Leiri oli tarkoitettu 12–16-vuotiaille nuorille. Lisäksi hän osallistui sijaishuollon kehittämiseen.

Pitkä matka on kuljettu siitä ajasta, kun sijaisperheen nuorin lapsi oli ennen sijoitusta puuskahtanut, että heille ei sitten ketään raiskaajaa tule asumaan.

– Monilla on ennakkoluuloja sijoitetuista, että he olisivat kamalia rikollisia, Saarinen hymähtää.

Biologisen äidin kanssa hän on yhteyksissä, mutta isään on välit vähän katkolla.

Tulevaisuus näyttää valoisalta omillaan asuen ja opiskelijaelämää viettäen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?