Kölnissä elokuun alussa Suomen nuorten ultimatemaajoukkueet taistelevat Euroopan mestaruuksista, mukana monia lempääläläisiä.

Ultimatejunioreita maajoukkueessa

Ultimate on liitokiekolla pelattava joukkuelaji, jossa joukkueet heittelemällä tekevät maaleja. Lempäälän Kisa on yksi parhaista junioriultimateseuroista Suomessa, sen saa selville katsomalla vaikka nuorten maajoukkuelistoja. Saksan Kölnissä pidetään alle 20-vuotiaiden Euroopanmestaruusturnaukset elokuun alussa. Poikien ja tyttöjen maajoukkueista löytyy vankka Lempääläläinen edustus. Yhteensä 12 nuorta, joista yhdeksän poikien ja kolme tyttöjen majoukkueessa, valtasivat paikkansa karsintojen päätteeksi.

Milo Brown näyttää heittämisen mallia. Vastaanottajana Antti Cederlöf

Milo Brown näyttää heittämisen mallia. Vastaanottajana Antti Cederlöf. Kuva: Antti Raunio

Moni pelaajista oli mukana jo viime vuonna, kun Dublinissa pidettiin nuorten Maailmanmestaruuskisat. Myös uusia tulokkaita on päässyt mukaan maajoukkuerinkiin ensimmäisillä kausillaan. Kulunut talvi oli menestys LeKin junnujoukkueelle, palkintokaappiin tuli muun muassa sm-kultaa eikä joukkue hävinnyt montaakaan ottelua. Tämän joukkueen sadosta nauttii ultimaten maajoukkueet.

– Täällä on paljon pelaajia suhteessa muuhun Suomeen. Se varmasti selittää kovan osuuden maajoukkuepelaajista. Kölnissä puhutaan sijoista puolen välin paikkeilla, jopa viiden joukkoon, kertoo poikien maajoukkueen vakiopelaaja Milo Brown.

Lempääläläiset maajoukkuepelaajat kertovat, että maajoukkueella on kesällä leirejä ja harjoituspelejä. LeKin kanssa he harjoittelevat kahdesti viikossa, mutta joukkue ei ole mukana kesäsarjoissa. Maajoukkue on etenkin poikien kohdalta alaikäinen, sillä nuorimmat pelaajat ovat 15vuotiaita vastustajien ollessa jopa 20.

Kölnissä kisat ovat 5.10. elokuuta, kenttinä toimivat kaupungin puistokentät. Suomi on ennenkin pärjännyt vastaavissa kisoissa, mitaleitakin on tullut muutama aikojen saatossa.

Kesä on hyvää aika pelata ultimatea ulkona. Kuvassa Leevi Cederlöf

Kesä on hyvää aika pelata ultimatea ulkona. Kuvassa Leevi Cederlöf. Kuva: Antti Raunio

– Ultimate on vielä niin pieni laji, että arvokisoihin ei ole paljoakaan rahaa käytössä. Finaalit tullaan pelaamaan kyllä kunnon stadioneilla, kertoo turnauksesta myöskin poikien maajoukkueessa pelaava Kasper Kumpulainen.

Suosikkeina poikien EM-turnaukseen lähtevät Iso-Britannia ja kotimaa Saksa. Myös Ruotsilla on hyvä joukkue. Maajoukkueella on valmistavia pelejä koko kesän, seuraavaksi sunnuntaina 30.6. kello 16.30 Mäyriässä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?