Haka ja Kiilto luovuttavat jalkapalloja Sääksjärven Loiskeelle

Vaikka FC Hakan juuret ovat Valkeakoskella, seurassa on tehty jo usean vuoden ajan tiivistä yhteistyötä muiden pirkanmaalaisseurojen kanssa. Tuorein esimerkki siitä on Kiilto Oy:n kanssa tehtävä pallokampanja, jossa lahjoitetaan 20 jalkapalloa Sääksjärven Loiskeen toimintaan.

– Yhteistyö lähikuntien seurojen, kuten Sääksjärven Loiskeen kanssa on meille erittäin tärkeä asia. Haka ei ole pelkästään valkeakoskelaisten seura, FC Haka junioreiden toiminnanjohtaja Mikko Hatakka toteaa.

Sääksjärvellä jo 1970-luvulta lähtien toiminut Kiilto on mielellään mukana edistämässä kotikuntansa jalkapallokulttuuria ja erityisesti junioritoimintaa. Alueellinen yhteistyö hyvän asian puolesta nähdään myös Kiillossa tervetulleena asiana.

Haka ja Kiilto kutsuvat Sääksjärven Loiskeen juniorit seuraamaan Valkeakosken Tehtaan kentällä keskiviikkoiltana 7. elokuuta pelattavaa Ykkösen ottelua AC Oulua vastaan. Haka ja Kiilto lahjoittaa tuolloin pallot Loiskeelle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?