Erkin & Jarnon kuntoklubi

Kesä tiivistää kuntoilukuuria

Erkki Häklin kuntoklubi jatkuu läpi kesän.Kuva: Antti Raunio

Erkki Häklin kuntoklubi jatkuu läpi kesän.Kuva: Antti Raunio

Lempäälän vapaa-aikajohtaja Erkki Häkli ja Lempäälän Kisan personaltrainer Jarno Virkki aloittivat vuoden alusta yhteistyön teemalla Häklin kunnon kohentaminen. Nyt yhteistyötä on kestänyt puolisen vuotta, ja selkeitä tuloksia on näkyvissä eli yhteispeli on toiminut odotetusti.

– Pari kevään testiä menivät itseäni kovasti tyydyttävällä tavalla. Ideapark-juoksun sauvakävelykympin ajasta, 1.26, olen oikein iloinen. Myös ”SuomiMies-rekkakiertueen” kuntotestissä sain kunnostani keskimmäisen arvosana eli ok, iloitsee Häkli, joka jo edellisellä raportointikerralla kertoi, että vyötä saa housuissa sovittaa uusiin reikiin vyötärön kutistumisen ansiosta.

– Ideapark-juoksussa nähtiin Erkiltä vähän ”tiikerinsilmääkin” sauvakävelyssä’. Tekniikka oli kunnossa ja meno oli hienonnäköistä, kiittää puolestaan Jarno Virkki suojattinsa edistymistä.

Erkki Häklin treenin tavoitteena on, että mies pystyy juoksemaan kymmenenkilometriä ensi syksynä 70Rminuuttiin. Kuva: Antti raunio

Erkki Häklin treenin tavoitteena on, että mies pystyy juoksemaan kymmenenkilometriä ensi syksynä 70Rminuuttiin. Kuva: Antti raunio

Kesäaikanakaan ei huilata, vaan suven teemoja on kaksi: kävelyä aletaan muuntaa hölkäksi, ja kesän grilliruokien sekä kylmien juomien nauttimiseen pyritään saamaan kohtuutta ja suunnitelmallisuutta.

– Juoksemisesta ei voi kohdallani vielä puhua, mutta pikkuhölkkä noin 7.30–8 minuutin kilometrivauhdilla sujuu jo. Grillikauteen pitää soveltaa saatuja ravinto-oppeja, jotta hyvin alkanut painonputoaminen ei tyssäänny, Erkki Häkli suunnittelee.

Yhteinen mielipide molemmilla on ilman muuta, että hyvällä tiellä ollaan ja syksyä kohti puhkutaan innolla.
– Ja syksyllä sitten tavoitteen kimppuun eli kymppi hölkäten tuntiin ja kymmeneen minuuttiin, alleviivaa lomille jäävä Häkli.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?