Orkideatarhan kasvatti kukkaloistossa Nurmella

Lempäälän Nurmella asuvan Riitta Halmeen pihassa koetaan parhaillaan harvinaista kukkaloistoa. Pihassa kukkii lehtotikankontti.
Lempäälän Nurmella kukkii Riitta Halmeen pihassa lehtotikankontti.

Lempäälän Nurmella kukkii Riitta Halmeen pihassa lehtotikankontti.

– Lehtotikankonttimme ovat pari vuotta vanhoja ja ne kukkivat nyt ensimäistä kertaa. Toin ne aikoinaan orkideatarhalta Saksasta, kertoo kukinnasta ilahtunut Riitta Halme.

Lehtotikankontti kuuluu maaorkideoihin eli on kämmekkä. Maaorkideoiden siirtäminen luonnosta on kiellettyä.
Riitta Halme sanoo, että Suomessa lehtotikankonttia kasvaa luonnonvaraisesti harvinaisena Ahvenanmaalla ja Etelä-Hämeessä sekä hieman yleisemmin Itä- ja Pohjois-Suomessa Kuusamoon ja Kemin Lappiin asti ulottuvalla vyöhykkeellä. Manner-Suomessa sillä on hiukan yli tuhat esiintymää.
Suomessa esiintyy noin 32 luonnonvaraista kämmekkälajia ja ne kaikki ovat rauhoitettuja.
– Näistä mesikämmekkä lienee jo hävinnyt, mutta uusia lajeja löydetään silloin tällöin. Viimeisin löytö lienee pikkulehdokki. Se löydettiin vuonna 2009.
Halmeen pihassa kasvaa myös toinen kämmekkälaji valkolehdokki. Niitä kasvaa Nurmella Riitta Halmeen mukaan parissa muussakin paikassa.
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>