Keikalla: Viikonloppuna laulu raikaa Kuokkalankoskella, kun tangokuningatar vuosimallia 2013 esiintyy markkinoilla

”Uusi kiintotähti naisartistien taivaalla”

Heidi Pakarinen on uunituore tangokuningatar. Kuva: Jani Pihlaja.

Heidi Pakarinen on uunituore tangokuningatar. Kuva: Jani Pihlaja.

Vastavalittu tangokuningatar nousee jälleen lavalle Kuokkalankosken markkinoilla. Tuore kruunupää Heidi Pakarinen esiintyy Kuokkalankoskella kahteen otteeseen, kello 12 ja 14. Keikka on Pakarisen toinen esiintyminen tangokuningattarena.

Myyntijohtaja Arto Nuotio Auraviihteestä povaa Pakariselle menestystä tulevaisuudessa.

– Nuotio kommentoi minulle, että hänestä tuntuu, että Heidi Pakarinen tulee olemaan uusi kiintotähti kuningattarien ja yleensäkin naisartistien taivaalla, kertoo Lempäälän rotaryklubin tiedottaja Jorma Lehtinen.

Lahdesta kotoisin oleva Heidi Pakarinen on menestynyt laulukilpailuissa aiemminkin. Hän voitti Lavatähti-kilpailun vuonna 1996 ja on ollut Tangomarkkinoiden finaalissa toissa vuonna ja finaalin karsinnassa viime vuonna.

Pakarisen puoliso Mika Pohjonen on vuoden 1992 tangokuningas, joka on Pakarisen mukaan ollut yksi suurimmista tukijoista hänen matkallaan tangokuningattareksi.

Kuningatar valittiin kolmiosaisessa finaalissa. Tuomaristossa istuneet laulaja Kirsi Ranto, muusikko Eeva Kontu, tuottaja Ilkka Vainio ja Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki sekä tuomariston puheenjohtajana toiminut Seinäjoen Tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja Martti Haapamäki asettivat kaikki Pakarisen ykköseksi finaalin viimeisessä vaiheessa eli superfinaalissa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>