Jutta Lammin teräksinen kunto kestää

Maan vesihiihdon parhaimmistoa Pietari Jääskeläinen, Laura ja Jutta Lammi sejä Emilia Hoikkanen.

Maan vesihiihdon parhaimmistoa Pietari Jääskeläinen, Laura ja Jutta Lammi sekä Emilia Hoikkanen.

Vesihiihtomaailman ehdottomaan kansainväliseen eliittiin noussut lempääläisjuurinen Jutta Lammi on edelleen loistavassa kunnossa. Keväisten menestysten lisukkeeksi hän kuittasi heinäkuun lopussa Moskovassa käydyissä ammattilaiskisoissa hypyssä hopeaa tuloksella 48,9 metriä.

Alkukarsinnassa Jutta pomppasi yli 50 metrin haamurajan tuloksella 50,3, mutta finaaliyrityksillä ei aivan samanmittaista leiskautusta lempääläiseltä nähty. Voiton vei USA:n Lauren Morgan tuloksella 49,8 metriä ja kolmas oli ranskatar Marion Mathieu.

Jutta Lammin kisakalenterin syksy täyttyy kovista mittelöistä, sillä edessä on useampi ammattilaiskisa sekä perinteiset EM- ja MM-kisat.

– EM- ja MM-kisoista on mitali mielessä, kertoi Jutta heinäkuun alun haastattelussa ja ainakin Moskovan kisan perusteella kunto on niin kova, että mitalitavoite on täyttä realismia.

Samana viikonloppuna 20.-21. heinäkuuta Jutan siskot Laura ja Mette Lammi kilpailivat Ruotsissa, jossa Lammin-perheen esikoinen eli Laura voitti tiukan pujottelukisan ennen kahta ruotsalaiskisaajaa. 16-vuotias kuopus Mette Lammi puolestaan pujotteli junnutytöissä kuudenneksi.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?