Kaiken se kestää

Kirjoittaja on Lempäälän-Vesilahden Sanomien vakituinen avustaja.

Kirjoittaja on Lempäälän-Vesilahden Sanomien avustaja.

– Mä vähän keljuilin tolle sun työkaverilles, kun se näytti niin nyrpeeltä, keski-ikäinen asiakas toteaa kassalla.

– Mä sanoin sille, että nyt sun ei kuule enää kannata syödä yhtään hampurilaista, mies hymyilee.

Tauolla kuulen toiselta työtoveriltani, miten alkoholia nauttinut kaveri kävi maksamassa oluensa ja totesi samalla muina miehinä, että millonkas tännekin on homot alkaneet päästä töihin.

Työkaverini heitti humalaiselle takaisin nasevan vastauksen, vaikka ei olisi saanut. Vai olisiko saanut sittenkin?

Olen tehnyt pienestä asti lehtitöiden ohella monenlaista asiakaspalvelutyötä. Ihmisten tavassa kohdella asiakaspalvelijoita on sinä aikana tapahtunut hirveä muutos. Palvelualalla oleville saa sanoa mitä vain ja tehdä mitä vain, eivätkä he voi puolustautua.

Tämä johtuu siitä, että joku hullu liikemies on keksinyt myynnin maksimoimiseksi ajatuksen, että asiakas on aina oikeassa. Tätä lausetta hokevat niin tv-kokki Gordon Ramsay kuin monet muutkin. Palvelualan ammattilaisten edessä poljetaan jalkaa, pyydetyt rahat heitetään lattialle kassan poimittaviksi, huudetaan ja pilkataan.

Asiakas on aina oikeassa toimisi, jos maa olisi joku muu kuin Suomi. Suomi voi pahoin ja monien mielestä tuntuu olevan täysin oikein sanoa täysin vieraille ihmisille päin naamaa kuinka tyhmiä, taitamattomia ja typeriä he ovat. Ja vielä näyttävätkin vääränlaisilta.

Eikä tätä toisten ihmisten tylyttämistä enää valitettavasti tapahdu vain kauppojen kassoilla. Kokonaiset lehdet elävät sillä, että ne etsivät ”julkisista ihmisistä” vikoja, nolaavat heidät koko kansan edessä. Kuka tahansa toimittaja tai tavallinen lehteen kirjoittava kansalainen voi yhtäkkiä olla kriitikko, joka haukkuu julkkiksen pukeutumisen, teilaa naiiviksi tai muuten vain idiootiksi. Television tosi tv-ohjelmat pudotuksineen ja julmine tuomareineen tekevät aivan tätä samaa. Sivistys on kadonnut, samoin hienotunteisuus ja kohteliaisuus. Tilalle ovat tulleet halveksunta, vähättely ja viha. Viimeksi mainittua meissä suomalaisissa on vaikka ulkomaille vientituotteeksi asti.

Kun kaksi poikaa uimakoulussa haukkuu ylipainoista lasta plösöksi, me aikuiset kauhistumme. Uimaopettaja raivoaa pojille, että ihan kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen, mitä mieleen sattuu kulloinkin juolahtamaan.

Ihan hyvä ohje meille aikuisillekin. Mitä aikuiset edellä…

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?