Kesäkasvo: Lempäälän Veijo Niemi valittiin perussuomalaisten puoluevaltuustoon. Aikaansaava mies on jo asettelemassa tähtäimiä vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

Kuntavaalien ääniharava ei seisoskele takavasemmalla

Kuljulainen Veijo Niemi oli kuntavaalien ääniharava. Lempäälässä hänet tunnetaan parhaiten ammattinsa kautta. Ura poliisissa on kestänyt jo 37 vuotta.

Kuljulainen Veijo Niemi oli kuntavaalien ääniharava. Lempäälässä hänet tunnetaan parhaiten ammattinsa kautta. Ura poliisissa on kestänyt jo 37 vuotta.

Kuljulainen Veijo Niemi vaikuttaa toiminnan mieheltä. Tällaisen johtopäätökseen todennäköisesti tekivät myös ne lähes kolmesataa lempääläläistä äänioikeutettua, jotka viimesyksyisissä kuntavaaleissa tekivät kuntapolitiikan tulokkaasta saman tien vaalien ääniharavan 299 äänellä.

– Jos jokin homma otetaan vastaan, ei pelkkä takavasemmalla seisoskelu auta. Asiat lähtevät sujumaan ja etenevät ripeämmin, kun itse hyppää kelkkaan mukaan, toteaa kotitalonsa varjoisalla terassilla vuosilomasta ja kesäisistä ilmoista perheensä kera nautiskeleva Niemi.

Jämäkkyys ja asioihin tarttuminen on ollut Niemelle luonteista nuoruusvuosista saakka. Varusmieskersanttina armeijasta kotiutunut Niemi valitsi akateemisen uran ja opintovelkojen sijaan poliisimiehen varman työpaikan ja tulot.

Nuorempi konstaapeli Niemi asteli ensi kertaa Tampereen Hämeenkadulla vuonna 1976, josta tie vei ensin korttelipoliisiksi Hervantaan, sitten miehistö- ja alipäällystökurssien kautta ylikonstaapeliksi Länsi-Tampereelle. Tällä hetkellä Niemi on pääpoliisiaseman ennalta ehkäisevän toiminnan (EET) ryhmässä toimialueenaan Pirkanmaan poliisin alue.

Kiinnostus politiikkaan kasvoi vähitellen

Kolmekymmentäseitsemän vuotta poliisina ja aktiivinen toiminta muun muassa Tampereen Reserviläisissä on tuonut laajan tuttavapiirin 59-vuotiaalle Niemelle, reservin ylivääpelille ja syntyperäiselle lempääläläiselle. Tämän hän arvelee selittävän menestyksen kuntavaaleissa.

– Jokainen ensikertalainen kai toivoo, että tulisi nyt enemmän kuin se yksi ääni, joten olihan se äänimäärä itsellekin melkoinen yllätys. Vaalityöni oli käytännössä mainosten jakamista postilaatikkoihin ja ihmisten tapaamista vaalitoreilla.

Päätös lähteä kisaamaan kotikunnan politiikkaan syntyi pikku hiljaa parin–kolmen vuoden kuluessa. Politiikan seuraaminen kuntatasolta aina EU-asteelle asti tiivistyi ja samalla puoluekartalta löytyi perussuomalaiset, jonka tavoitteet sopivat yhteen oman itsenäisen kunnan ja kuntalaisten puolustajaksi itseään kuvaavan Niemen ajatusten kanssa.

Kunnallispolitiikan kuviot ovat vastanneet Niemen odotuksia. Hän kokee mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin valtuutettuna ja eri toimielimien jäsenenä hyviksi. Niemi on mukana myös ylikunnallisissa toimielimissä, muun muassa joukkoliikennelautakunnassa Lempäälän edustajana.

Haasteita työssä ja politiikassa

Yhteisiin asioihin vaikuttamisessa istumalihakset ovat kovilla. Niemi arvelee, että tänä vuonna hän on tullut istuneeksi jo ainakin viidetkymmenet kokoukset. Työsuojeluvaltuutetun ja luottamusmiehen ja poliisin organisaatiomuutoksen tehtävät saavat puhelimen soimaan myös vapaa-ajalla. Virtaa miehessä kuitenkin tuntuu riittävän, eikä joutilaisuus saatikka eläkkeelle lähteminen istu miehen profiiliin.

Uudet tehtävät ja haasteet ovat edessä Veijo Niemellä. Poliisin organisaatiomyllerryksen keskellä Niemi muun muassa pyrkii saamaan Lempäälän poliiasemalle takaisin valvonta- ja hälytyssektorin väkeä, eli käytännössä virkatunnuksellisen auton miehistöineen.

– Onnistuuko tämä, onkin toinen juttu. Joka tapauksessa oma poliisasema tutkinta- ja lupapalveluineen näyttäisi Lempäälässä säilyvän.

Oman toimen ohella Niemi toimii myös Lempäälän ja Vesilahden alueen EET-poliisina.

Puoluevaltuustosta potkua eduskuntavaaleihin

Politiikan saralla luvassa on lisää luottamustehtäviä ja entistä korkeammalla tasolla. Niemi tulee ottamaan osaa puoluevaltuuston kokouksiin yhtenä kolmesta pirkanmaalaisesta puoluevaltuutetusta. Tämä tietää mahdollisuutta osallistua puolueen suuriin strategisiin valintoihin, esimerkiksi päättämään EU-parlamenttivaaleihin osallistumisesta sekä hallitukseen menosta.

Tämäkään ei vielä toiminnan miehen päätä huimaa. Tähtäimiä ollaan jo asettelemassa vuoteen 2015 ja eduskuntavaaleihin.

veijoniemi2
Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>