Loiske taipui alivoimaisena tappioon Valkeakoskella

Sääksjärven Loiskeen pisteetön syyskierros jalkapallon kolmosdivarissa jatkuu. Tiistaina 6. elokuuta sääksjärveläiset taistelivat antaumuksellisesti loistavan pelin pelanneen maalivahtinsa Vesa Impolan johdolla, mutta Valkeakosken Pallosepot vei sarjajohjtajan itsevarmuudella pisteet kotiareenaltaan lukemin 2–1 (0–0).

Loiske meni toisen jakson alkajaisiksi johtoon Manu Helmisen kulmasta pukkaamalla maalila, mutta Reza Rouh Gandomin ulosajo noin tunnin kohdalla käänsi vaa’an lopullisesti koskilaissakin puolelle. Teppo Tenkasen unelmaveto ja Sasu Niemisen ohjaus lopulta yllättivät leijonanlailla taistelleen Vesa Impolan ja näin Loiskeen kohtaloksi tuli jatkaa entistä vaikeammassa sarjatilanteessa.

– Nyt on syksyn pääasia, että säilytämme sarjapikan. Oppirahoja olemme makselleet kolmosen tasolla, maalinteko on syyskierroksella tökkinyt ja puolustuspäässäkin on kohtalokkaita nukahduksia nähty. Mutta positiivisin miettein eteenpäin, pelejä on paljon jäljellä, kuuluivat Loiskeen valmentajan Kari Nikkilän mietteet.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?